Näin tuet syöpäsairasta – kahdeksan neuvoa

Syöpään sairastuminen on kriisi, ja läheisten tuki on sairastuneelle tärkeää. Lue, miten syöpään sairastunutta perheenjäsentä tai ystävää voi tukea.

Ota rohkeasti yhteyttä

Syöpään sairastunut voi tuntea olonsa yksinäiseksi, joten jokainen kannustava sana merkitsee paljon. Muista, että sinun ei tarvitse osata sanoa ”juuri oikeita asioita”. Tärkeintä on, että osoittaa jollain tavoin olevansa tukena.

Vaikka ei olisi ollut hetkeen tekemisissä, pienikin hyväntahtoinen ele, kuten tekstiviesti, sähköposti, kirje tai postikortti, on tervetullut. Tee rohkeasti aloite, sillä sairastuneella ei välttämättä ole voimia olla itse aktiivinen yhteydenpidossa.

Älä kauhistele muutoksia

Syöpähoitojen myötä läheisen ulkomuoto tulee muuttumaan. Se on muutenkin kova paikka, joten älä pahenna tilannetta kauhistelemalla toisen muuttunutta ulkonäköä.

Pidä yllä positiivisuutta

Sairastamisen ei tarvitse olla pelkkää kurjuutta. Voit ilahduttaa ystävääsi järjestämällä hänelle illanistujaiset tai viemällä hänet ulos syömään. Sekin riittää, että aika ajoin muistuttaa toista siitä, että hän on arvokas ja kaunis juuri sellaisena kuin on.

Ole kärsivällinen

Syöpä ja sen hoidot vaikuttavat varmasti ajoittain sairastuneen käyttäytymiseen, mielialaan ja siihen, ettei hän ole ihan oma itsensä. Ehkä hän unohtelee asioita, käyttäytyy töykeästi tai sanoo loukkaavia asioita. Älä ota sitä henkilökohtaisesti, ja anna anteeksi.

Älä kohtele toista vain syöpäpotilaana

Syöpä painaa sairastuneen mielessä lähes koko ajan – läheisten kanssa hän haluaa ehkä puhua ihan muista, tavallisista asioista. Ja vaikka sairastuminen voi vaikuttaa käytökseen ikävällä tavalla, älä myöskään laita ihan kaikkia oikkuja sairauden piikkiin, ikään kuin läheisesi ei enää olisi mitään muuta kuin sairautensa. Hänellä on edelleen ihan normaalit tunteet ja muitakin asioita elämässään.

Ole kuitenkin valmis kuuntelemaan

Vaikka läheinen ei halua keskittyä koko ajan sairauteensa, välillä tulee väistämättä hetkiä, jolloin hän kokee tarvetta surra ja jopa rypeä itsesäälissä. Älä siis pelästy, jos hän välillä hajoaa. Sinulla ei tarvitse olla ratkaisua, kunhan vain kuuntelet. Joskus kunnon itku on juuri sitä, mitä ihminen kaipaa vaikeuksien keskellä.

Osoita, että välität

Tarjoudu auttamaan siivoamisessa, hoitoihin kyyditsemisessä tai ruoan valmistamisessa. Jos ystäväsi on huonossa kunnossa sairaalassa, pidä häntä kädestä, auta kostuttamaan hänen suutaan jääpalalla, kohenna tyynyä tai auta häntä nousemaan parempaan asentoon. Pienet teot eivät ole vähäpätöisiä.

Älä katoa hoitojen päättymisen jälkeen

Syöpähoitojen loppuminen ei tarkoita, että koko prosessi olisi ohi. Palautuminen tavalliseen elämään vie aikansa, eikä se aina ole helppoa. Läheisten tuki on tärkeää silloinkin, kun säännölliset lääkärikäynnit jäävät taakse.

Lähteet: Health.com, Huffingtonpost.com, Goodmenproject.com

"Työ auttoi pelon kierteeseen"

Toimittaja-kirjailija Marja Aarnipuro kertoi Studio55.fi-lähetyksessä maaliskuussa 2014, millaista on elämä rintasyövän jälkeen. Katso haastattelu alta.

Elämä rintasyöpädiagnoosin jälkeen 24:54

Lue myös:

    Uusimmat