Mainos

Näin penis muuttuu ikääntyessä

Peniksen ulkonäkö ja toiminta muuttuvat ikääntyessä.

Peniksessä vanhenemisen myötä tapahtuvista muutoksista kertoi muun muassa seksuaalisiin toimintahäiriöihin erikoistunut psykiatri Madeleine Castellanos Grandparents-verkkosivustolla.

Väri

Verisuonten kalkkeutuminen on liitetty ikääntymiseen. Kalkkeutuminen haittaa verenkiertoa ja vaikuttaa siten niin sydämeen, aivoihin kuin penikseen. Kun peniksen alueella virtaa vähemmän verta, se muuttuu väriltään vaaleammaksi. Erityisesti terska menettää vähitellen punertavan värinsä.

Karvoitus

Miehen sukuhormoni testosteroni saa aikaan karvoituksen. Kun testosteronin tuotanto pikkuhiljaa keski-iästä lähtien hiipuu, karvoitus alapään alueella vähenee tai jopa katoaa.

Koko

Verenkierron hidastuminen ja testosteronin väheneminen voi vaikuttaa myös peniksen kokoon. Kuusi–seitsemänkymppisen miehen penis saattaa olla aiempaan verrattuna sentin tai puolitoista lyhyempi. Myös kivekset voivat supistua.

Peniksen lyheneminen voi olla myös näennäistä. Monille nimittäin kertyy vuosien myötä rasvaa vyötärölle, jolloin ison mahan rinnalla peniskin näyttää pienemmältä.

Säännölliset erektiot ovat peniksen kunnossa pitämisen ja koon kannalta tärkeitä, sillä ilman niitä peniksen kudokset pikkuhiljaa menettävät elastisuuttaan. Tämä voi olla ongelma esimerkiksi erektiohäiriöistä kärsivillä diabeetikoilla.

Herkkyys

Peniksen tuntoherkkyys heikentyy ikääntyessä muun muassa testosteronitason laskun takia. Tällöin orgasmin saaminen voi vaikeutua ja erektio heikentyä.

Jälleen herkkyyttä kannattaa ylläpitää säännöllisillä erektioilla. Niiden ei edes tarvitse johtaa laukeamiseen, verenkierto pysyy aktiivisena ilmankin.

Lähteet: Grandparents.com, Webmd.com, Terveyskirjasto.fi

Testosteronivaje uhkaa ylipainoisia

Millaiset elämäntavat aiheuttavat seksuaalista haluttomuutta ja kyvyttömyyttä? Lääkäri ja seksuaaliterapeutti Tapani Vuola puhui testosteronivajeesta Studio55.fi-lähetyksessä lokakuussa 2013.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.