Näin paljon pitäisi liikkua, jotta kuluttaisi energiaa kuin suomalaiset 100 vuotta sitten

Kenen kannattaa laihduttaa? 26:00

Istuva elämäntyyli kerryttää nykyihmiselle kiloja. Lihavuustutkija ja apulaisprofessori Kirsi Pietiläinen Helsingin yliopistolta kertoi Studio55.fi-lähetyksessä, mitä pitäisi tehdä, jotta energiankulutuksensa saisi samoihin lukemiin kuin sata vuotta sitten eläneillä suomalaisilla.

Vielä sata vuotta sitten suurin osa suomalaisista oli normaalipainoisia. Nyt työikäisestä väestöstä ylipainoisia on jopa 60 prosenttia ja yli 65-vuotiaista jopa 73 prosenttia.

– Jos miettii, minkälaista elämä oli silloin sata vuotta sitten, niin suurin osa asui maalla ja joutui kaivamaan elantonsa pellosta. Nykyään suurin osa meistä istuu suurimman osan päivästä. Yhteiskuntamme on niin valtavan passiivinen, että siitä se (ylipainoisten määrä) minusta johtuu. Tietysti on myös tullut paljon enemmän ruokaa tarjolle, ja sitä tulee syötyä, kun se on niin hyvää, Kirsi Pietiläinen sanoi Studio55.fi-lähetyksessä.

Ihmiskeho ei ole ehtinyt mukaan muutokseen.

– Meillä on takana tuhansien vuosien evoluutiohistoria. Kroppamme on virittynyt täydellisesti sellaisiin oloihin, jotka ovat aika niukat, jotta me varmasti selviäisimme nälänhätien yli. Sukupolvi sukupolvelta on sitten karsiutunut pois sellaiset ihmiset, jotka eivät nälänhädistä selviä. Nyt olemme tässä yhteiskunnassa, jossa ruokaa on tarjolla yllin kyllin eikä tarvitse liikkua.

– Tietyllä tavalla tämä on hiukan väärä keho tähän ympäristöön – tai keho on ehkä aivan oikea, mutta ympäristö vähän väärä.

Mitä sitten pitäisi tehdä, jotta energiankulutus olisi samanlainen kuin sata vuotta sitten? Kysymykseen antaa vastauksen laskelma, jonka sisätautien erikoislääkäri ja professori Pertti Mustajoki esitti viime vuonna julkaistussa kirjassa Lihavuus. Teos kuuluu Duodecimin Hyvä hoito -sarjaan.

– Jos haluaisimme kuluttaa energiaa yhtä paljon kuin esi-isämme sata vuotta sitten agraariyhteiskunnassa, niin meidän pitäisi kävellä viisi tuntia päivässä. Sitten vasta saisimme loppupäivän istua. Se on aika tiukka tavoite, Pietiläinen sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat