Mainos

Näin lihavuusleikkaus hyödyttää potilaita

Diabetes-lääkitys jää varsin usein leikkauspöydälle.

Kirurgian professori Mikael Victorzon on tehnyt noin 900 lihavuusleikkausta. Hän on nähnyt leikkausten hyödyt omin silmin.

Ensimmäinen kontrollikäynti on kolme kuukautta leikkauksen jälkeen.

– Silloin keskimäärin 40 prosenttia ylipainosta on poissa. Ylipainoa tärkeämpää on kuitenkin katsoa, mitä liitännäissairauksille on tapahtunut. Useimmiten leikatut tulevat jo ensimmäiseen kontrolliin ilman diabeteslääkitystä. Diabetes ei varsinaisesti parannu, mutta se menee remissioon, eli tasapainotilaan. Tällöin lääkkeet voi jättää pois.

Vuoden kuluttua leikatut ovat yleensä saavuttaneet maksimaalisen painonpudotuksen.

– Silloin 60–70 prosenttia ylipainosta on poissa. Leikatut siis jäävät jonkin verran ylipainoisiksi, mutta suurin osa sairauksista saadaan yleensä kuriin.

– 20 vuotta kestäneen ruotsalaisen seurantatutkimuksen mukaan kahden vuoden kuluttua leikkauksesta 72 prosenttia diabetespotilaista oli remissiossa, ja vielä 10 vuoden kuluttuakin 36 prosenttia. Ei-leikatuilla paranemista ei juuri tapahtunut.

Kuva: Colourbox

Studio55.fi/Tuuli Lindgren

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.