Näin huolehdit kehostasi helteillä!

Kun lämpötilat kipuavat yli 24 asteen, voi helle alkaa tehdä hallaa keholle. Näitä ohjeita noudattamalla nautit lämmöstä terveellisesti ja turvallisesti.

Johtava tutkija, ympäristöepidemiologisen yksikön päällikkö Timo Lanki THL:stä neuvoo, miten voit ehkäistä helteen haittojakehollesi.

Viihdy viileässä

֪– Elimistölle on tärkeää päästä rentoutumaan lämmön aiheuttamasta stressistä. Viilennä asunto yöksi, niin kehosi jaksaa paremmin.

Mikäli kotoa ei löydy helpotusta, Lanki vinkkaa vilvoittelemaan esimerkiksi hyvin ilmastoiduissa julkisissa tiloissa. Viimeistään viileä suihku tai kylmät kääreet auttavat pitämään virkeänä.

Juo ja syö tarpeeksi!

Kesällä pitää juoda tarpeeksi vettä, ettei keho pääsee kuivumaan kuumuudessa. Kehon nestetasapainoa kannattaa tarkkailla.

– Vähentynyt virtsaamistarve, tai jos virtsa on selkeästi tummentunut tavallisesta, kertovat nestevajauksesta.

Vaikka vesi on tärkeää, se ei kuitenkaan yksin riitä. Vedestä ei saa suoloja, joten jos juot vain vettä, helteellä pitää muistaa myös syödä tarpeeksi, Lanki muistuttaa.

Älä rehki

Lanki antaa synninpäästön hikiliikunnasta ja raskaista töistä helteellä lintsaaville.

–Kuumalla pitäisi välttää raskasta fyysistä rasitusta, Lanki neuvoo. Lenkkeilyn voi hyvällä omalla tunnolla säästää viileämpään säähän.

Vältä kofeiinia, sokeria ja alkoholia

Haetko nesteytystä terassilta, vai siemailetko viilennykseksi jäälattea? Ei kannattaisi.

– Kofeiini ja alkoholi lisäävät virtsaneritystä, joten niitä olisi vältettävä, Lanki neuvoo.

Kahvi, tee, ja alkoholijuomat ovat siis pannassa. Myöskään sokeroiduista juomista ei Langin mukaan ole juuri virkistystä helteillä, ja niiden sijaan tulisi suosia miedompia virvokkeita.

Studio55.fi/ Milja Haaksluoto

Kuvat Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat