Miljoonalla suomalaisella selkäkipuja – Näin ehkäiset ja hoidat

Selkävaivoja voi ehkäistä liikkumalla. Kipuja voi helpottaa särkylääkkeillä, kylmä- ja lämpöpakkauksilla tai lepäämällä, mutta oikein kipeän selän jumppaamisesta ei ole enää hyötyä.

– Miljoona suomalaista kärsii selkäkivuista. Pidempiaikaisia selkävaivoja on noin kymmenellä prosentilla sekä miehistä että naisista, selkäneuvonta- ja liikuntatoiminnan asiantuntija Pirjo Ailanto Suomen Selkäliitosta sanoo.

Selkäsärky oireilee monin eri tavoin.

– Se voi olla ajoittaista tai jatkuvaa, epämääräistä vaivan tai selän väsymisen tunnetta, kuormituksen, istumisen tai nukkumisen jälkeistä, jalkaan säteilevää… Hankalimmassa selkäydinkanavan ahtaumataudissa molempiin jalkoihin säteilevä kipu vaikuttaa jo kävelemiseen.

– Selkäkivun riskitekijöitä ovat muun muassa kuormittavat fyysiset työasennot, istuminen, tupakointi ja huono työviihtyvyys.

Suurimmasta osasta ei haittaa

Selkävaivoista 85–90 prosenttia on niin sanotusti epäspesifejä.

– Vaivat tulevat ja menevät – ne ovat niin vähäisiä, ettei toiminnallista haittaa aiheudu. Ikääntyessä selkäranka joka tapauksessa rappeutuu enemmän tai vähemmän. Tällaisia vaivoja ei edes tarvitse diagnosoida. Niitä voi hoitaa omaehtoisella liikunnalla tai oireiden ajoittain pahentuessa särkylääkkeillä.

Jos selkä tuntuu kipeältä esimerkiksi kaatumisen seurauksena, viikon mittaisen tulehduskipukuurin jälkeen tilannetta voi arvioida uudelleen. Kylmä- tai lämpöpakkauksista ja lepoasennoistakin voi olla apua.

– Kannattaa muistaa, että esimerkiksi madaltuneisiin välilevyihin ei voi itse vaikuttaa millään jumppaliikkeillä. Toki terveellinen elämä ja hyvä ravinto ehkäisevät selänkin vanhenemista, Ailanto sanoo.

Kipeän selän jumppaamisesta ei hyötyä

Ailanto kehottaa menemään lääkäriin, jos selän kuormituksen vähentäminen ei auta ja kipu jatkuu pahana.

– Kipu pitää aina hoitaa pois. Jos siitä kärsii tekemättä asialle mitään, aivot aistivat kipua, vaikkei sitä enää ole. Tällöin puhutaan niin sanotusta kroonisesta kivusta.

Oikein kipeää selkää ei kannata jumpata.

– Siitä ei ole sillä hetkellä mitään hyötyä. Liikkua pitää nimenomaan ennakkoon, jotta selkä- ja vatsalihakset jaksavat tukea selkää eikä kipuja alun perinkään ilmaannu. Hyvää ennakoivaa selkätreeniä ovat esimerkiksi vatsamakuulla jalkojen yhtäaikaiset nostot, kahvakuulailu ja jumppaaminen.

Viisi prosenttia vaivoista vakavia

Noin 10–15 prosenttia selkävaivoista johtuu iskiaksesta.

– Joku mekaaninen ärsytys siis kasaa iskiashermoon ajoittaista painetta, jolloin kipu säteilee jalkaan polven alapuolelle. Pahimmillaan oireina ovat esimerkiksi jalan lihasheikkoudet tai jopa virtsaamis- tai ulostekyvyn häiriöt.

– Noin viisi prosenttia selkävaivoista on vakavia: murtumia, kasvaimia ja osteoporoosia. Niiden hoito on aina ammattilaisten käsissä, Ailanto sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox, Anne Huovinen

Lue myös:

    Uusimmat