Suurin syy suomalaisten ennenaikaiseen eläkkeelle jäämiseen ovat mielenterveysongelmat. 110 000 suomalaista, joista 3000 on alle kolmekymppisiä, on tällä hetkellä työkyvyttömyyseläkkeellä psyykkisistä syistä.
Suomalaisten yleisin psyykkinen sairaus on masennus. Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Timo Peltovuoren näppituntuman mukaan jopa 20−25 prosenttia suomalaisista kärsii mielenterveysongelmista jossakin elämänsä vaiheessa. Luku ei kuitenkaan ole tilastoissa näin suuri, sillä aina oireita ei tunnisteta mielen sairaudeksi. Esimerkiksi kaksisuuntainen mielialahäiriö näyttäytyy usein päihteiden käyttönä.
− Uskon, että ainakin yksi viidesosa suomalaisista hyötyisi hoidosta jossakin elämänsä vaiheessa, Peltovuori sanoo.
Apua kannattaa hakea ajoissa
− Siinä vaiheessa, kun on huolissaan itsestään, kannattaa jo mennä juttelemaan esimerkiksi psykologin kanssa. Ei siitä ainakaan haittaa ole, Peltovuori toteaa.
Hän neuvoo, että vastaanotolle kannattaa mennä avoimin mielin. Eikä ongelmiaan kannata kaunistella, vaikka terapeutille puhuminen jännittäisikin.
Peltovuoren mielestä mielenterveydestä huolehtiminen pitäisi ottaa osaksi terveydenhoitojärjestelmää niin, että samalla kun työterveyslääkäri kyselee potilaaltaan fyysisistä oireista, hän ottaisi huomioon myös pään sisällä tapahtuvat asiat.
− Suurin hyöty olisi se, että mielenterveydenhoidosta tulisi arkipäivää. Oikeastaan mielenterveydenhoito pitäisi aloittaa jo päiväkodissa.
Liian vähän kuntouttavaa hoitoa
Peltovuoren mukaan Suomalainen mielenterveystyö on liian hoitopainotteista. Kun akuutti ongelma on hoidettu lääkkein ja terapioin, toipilas saatetaan jättää oman onnensa nojaan. Iso ongelma on myös se, että "potilaat juoksevat väärillä luukuilla".
− Esimerkiksi skitsofreniaa sairastavan pahin ongelma saattaa olla, että hänellä ei ole ruokaa. Terapia tai lääkkeet eivät auta, jos on nälkä. Silloin apua pitäisi hakea sosiaalitoimistosta eikä mielisairaalasta. Viranomaiset tekevät liian vähän yhteistyötä, Peltovuori sanoo.
Uusimmat
-
19:05
Grease-tähti Susan Buckner on kuollut
-
19:01
Miksi helatorstaita vietetään?
-
18:45
Luokkatovereitaan ampunut tutki kouluampumisia kuukausia – lähisukulainen teki pysäyttävän havainnon tekoaamuna
-
18:44
Pelottava tilanne Finnairin lentokoneessa Helsinki-Vantaalla – ohjaamossa havaittiin savua, kone evakuoitiin
-
18:24
Ott Tänakilta vaaditaan superonnistumista, mutta pelko on puserossa – "Töitä on edessä"
-
18:14
Nasan pysäyttävä video näyttää, miltä tuntuu matkata mustan aukon sisälle
-
18:06
Toimittajalta paljastus kulisseista: Näin Euroviisujen mediatilassa reagoitiin Windows95manin esitykseen
-
18:01
Saksa on kiinnostunut Suomen toiminnasta siviilien suojelussa – katso Stubbin lehdistötilaisuus suorana noin kello 19.15
-
17:47
Suomessa ennätysmäärä äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia
-
17:36
Skandaali muhi Cat Catin viisuhitissä – paljastavat vihdoin totuuden: "Yle ei halunnut meitä Euroviisuihin"
-
17:33
Virossa repesi sanasota Pauligin kahvipaketista
-
17:25
Mikael Granlund saapui Leijoniin ja pisti heti merkille Konsta Heleniuksen – "Jotain samaa kuin mitä minussa oli"
-
17:23
Viro kutsuu Venäjän suurlähetystön johdon kuultavaksi: "GPS-häirinnällä vakavia vaikutuksia lentoliikenteeseen"
-
17:10
Hilary Duffin neljäs lapsi on syntynyt – jakoi hellyttävät kuvat pienokaisesta
-
17:07
Vantaa aikoo muistaa Viertolan koulun sankariopettajaa
-
17:05
Työministeri Arto Satosen arvio: Kiistelty lakkolaki tulee voimaan alkuperäistä aikataulua nopeammin
-
16:59
"Sähköhärpäkkeellä" punaisia päin Helsingissä – sakothan siitä tuli
-
16:45
HIFK-hyökkääjä yllättyi Leijonat-johdon MM-ratkaisusta – vierellä yhtäkkiä kaksi NHL-hyökkääjää: "Jumalauta!"
-
16:38
Kultaleijonan mittava ura jatkuu Kärpissä
-
16:36
Game of Thrones -sarjasta tuttu Ian Gelder on kuollut – aviomieheltä riipivä ulostulo: "En tiedä, mitä teen ilman häntä"
-
Lataa lisää