MBSR-menetelmä terapian ja lääkityksen tukena

Mindfulness-viikonloppukurssille tulija on tyypillisimmin nainen, iältään 35–60-vuotias. Yleensä hän on työelämässä ja kärsii stressistä työn, perhe-elämän tai sairauden vuoksi.

– Monesti kaikkea muuta on jo siinä vaiheessa kokeiltu, Mindfulness-kouluttaja Leena Pennanen sanoo.

Hän on koulutukseltaan kehopsykoterapeutti ja kertoo, että Mindfulnessia ja MBSR-menetelmää käytetään monesti terapian ja lääkityksen tukena.

– Toisilla myös verenpaine on tasaantunut, ja joku voi jättää pois muuta lääkitystä, esimerkiksi paniikkiin tai yliaktiivisuuteen tarkoitettua. Ei kuitenkaan voi sanoa, että kun teet näin, niin lääkitys loppuu, koska jokainen yksilö, Pennanen muistuttaa.

Yksi kurssi ei tuo mielenrauhaa loppuelämäksi. Mindfulnessia olisi hyvä harjoittaa alussa ainakin viisi kertaa viikossa, jotta alkaisi ymmärtää sekä menetelmää että omaa toimintamalliaan.

– Jos tekee harjoituksia harvemmin, ei vaikutusta näe joka päivä. Kyseessä on vähän sama asia kuin urheilun aloittamisessa: ensin itseään joutuu suostuttelemaan, mutta pian halu tehdä tulee jo itsestään. Se motivoi, kun tekee, Pennanen vakuuttaa.

Mindfulness-harjoitteiden tekeminen vaikuttaa positiivisesti esimerkiksi vuorovaikutussuhteisiin.

– Kommunikaatio vaikeissakin tilanteissa helpottuu, ja pystyy olemaan oma itsensä. Silloin myös uskaltaa sanoa mielipiteensä voimakkaastikin silloin kun pitää.

MBSR on lyhenne Mindfulness-Based-Stress-Reduction -sanoista.

Studio55/Nina Talmén

Lue myös:

    Uusimmat