Masennuksesta toipunut Tarja: Välillä säikähdin omia ajatuksiani

Tarja eli aktiivista nelikymppisen naisen elämää aina vuoteen 1996, jolloin kaikki muuttui. Hänen oikea lonkkansa sanoi sopimuksensa irti. Kivut yltyivät vähitellen niin pahoiksi, ettei Tarja pystynyt enää lähtemään aamulla töihin.

Kaksi vuotta myöhemmin, lukuisten tutkimusten ja sairauslomapätkien jälkeen, lonkan tilalle vaihdettiin tekonivel. Operaation jälkeen piinaava kipu pesiytyi uusiin paikkoihin.

− Olin harrastanut aktiivisesti muun muassa tanssia, kävelemistä ja veneilyä. Nyt pystyin hädin tuskin kävelemään. Oikeaan nivuseeni särki kuin siihen olisi isketty puukkoa, Tarja kertoo.

"Koin olevani taakka"

Tarja kävi voimistuvien kipujen johdosta erilaisissa tutkimuksissa ja hoidoissa − tuloksetta. Työnteko muodostui yhä vaikeammaksi.

− Keskittymiskykyni ja tarkkaavaisuuteni alkoivat kärsiä. Käsittelin työkseni rahaa, ja töissä olo vaati ekstraskarppausta. Työpäivän päätteeksi olin aivan puhki, enkä jaksanut tehdä kotona mitään.

Jatkuva särky alkoi jäytää ruumiin lisäksi Tarjan mieltä. Hän muistaa kuuman kesän 2000-luvun alussa, jolloin hän jaksoi ainoastaan raahautua pihalle aurinkotuoliin. Elämä luisui pala palalta mustaan tilaan, jossa valoa ei näkynyt.

− Syytin kaikesta itseäni. Ajattelin, että minusta ei ole hyötyä kenelläkään, olen muille pelkkä taakka. Toivoin, etten heräisi aamulla lainkaan.

Hetkittäin Tarja säikähti omia ajatuksiaan.

− Pyörittelin päässäni ajatusta siitä, miten tekisin itsemurhan. Lääkkeet olivat ainoa käypä vaihtoehto, mutta mistä niistä saisi? Tarja spekuloi masennuksen syövereissä.

Kuntoutus avasi silmät

Tarjan olotila ei jäänyt läheisiltä huomaamatta. Mielenterveyden keskusliitossa työskentelevä ystävä huolestui Tarjasta lopulta siinä määrin, että patisteli tämän kuntoutuskurssille.

Kaksi viikon kuntoutusjaksoa avasi Tarjan silmät kerrasta. Ylikiltteys on masentuneelle tyypillinen ominaisuus. Myös Tarja tajusi asettavansa aina muut itsensä edelle.

− Kurssi oli kova paukku, sillä sain sen myötä aivan uuden minäkuvan. Opin 52-vuotiaana, että minun pitää elää Tarjan elämää. Jouduin pohtimaan kunnolla, että mitä minä oikein haluan, Tarja kertaa.

Kurssien myötä Tarja ilmoitti kotiväelleen alkavansa prosessoida masennustaan kunnolla. Avomies, lapset ja muu lähipiiri osoittivat varauksettoman tukensa.

Samana vuonna Tarja jäi lääkärin kehotuksesta työstään osa-aikaeläkkeelle. 56-vuotiaana hän jätti työt kokonaan.

− Työkavereita jäi ikävä, mutta samalla kotiin jääminen oli kipujen suhteen suuri helpotus.

Elämää kipujen kanssa

Kuntoutuksen myötä Tarjalla on nykyään tukenaan laaja vertaistukiverkosto. Hän myös auttaa satunnaisesti kohtalotovereitaan Mielenterveyden keskusliiton kautta.

− En ole koskaan hävennyt masennustani. Omista negatiivisista ajatuksistani muun muassa itsemurhaan liittyen olen kyllä potenut syyllisyyttä. Mutta tärkeintä on saada toivoa: tästä pystyy nousemaan, Tarja kuvailee nykytilannettaan.

Vertaistuki on tärkeää, sillä kivut hallitsevat yhä Tarjan elämää.

− Säryt ovat vain lisääntyneet. Välillä pelkään, että joudun vielä pyörätuoliin. Ajatus on hirveä, Tarja myöntää.

Kuntoutuksesta saadut opit kantavat onneksi eteenpäin. Tarja on oppinut pitämään päänsä kasassa.

− Jos mieli alkaa luisua alakulon puolelle, tiedän narut, joista ottaa kiinni. Tilanteessani on pakko nähdä myös tragikoominen puoli, jotta sen kestää. Myös apinan raivo on todella hyvä juttu!

Studio55/Jenni Kokkonen

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.