Maailman epäonnistuneimmat kauneusmatkat

Edullinen hinta voi houkutella harkitsemaan kauneuskirurgista toimenpidettä ulkomailla. Aina lopputulos ei kuitenkaan ole toivottu.

Tulehduksia, väärennettyjä lääkkeitä ja jopa viranomaisratsia. Travelandleisure.com listasi pahiten pieleen menneet kauneusleikkaukset ulkomailla.

Kosmeettinen toimenpide Brasiliassa

Laulaja Usherin entinen vaimo Tameka joutui hengenvaaraan käydessään rasvaimussa Brasiliassa. Naisen sydän pysähtyi nukutuksen aikana, mutta sydänhieronta pelasti hänet.

Halvat hinnat tekevät brasilialaisten sairaaloiden leikkauspöydistä houkuttelevia. Brasiliassa on kuitenkin vain 16 sairaalaa, joilla on amerikkalaisen JCI-järjestön antamat valtuudet leikkauksilleen. Varsikin nukutusta vaativaa toimenpidettä harkitessaan tulisi käyttää maalaisjärkeä.

Singaporelainen kasvojenkohotus

Australialainen nainen matkasi Singaporeen maksaakseen muutaman tuhat euroa kasvojenkohotuksesta. Kotimaassa toimenpide olisi maksanut lähes kaksi tonnia enemmän. Tarjousleikkaus ei kuitenkaan kannattanut: nainen palasi kotiin vahingoittuneen kasvohermon kanssa. Kasvojen vasemmalle puolelle kehittyi verenpurkauma, koska ihon alle oli jäänyt karvoja. Piiloteltuaan kuukausia nainen käytti yli 7000 dollaria korjausleikkaukseen.

Singapore on yksi suurimpia lääketurismikohteita, ja sillä on mainetta sydänkirurgian alalla. WHO pitää maan terveydenhoitoa Aasian parhaana, ja kuudenneksi parhaana koko maailmassa. Singaporessa on kuitenkin hyvin matala lääkäri-potilassuhde: yhtä lääkäriä kohti on 635 potilasta, kun esimerkiksi jenkkilässä yhdellä lääkärillä on 374 potilasta. Singapore onkin alkanut palkata alan ammattilaisia Amerikasta ja Euroopasta. Lisäksi tekeillä on uusia lääketuristeille tarkoitettuja rakennuksia.

Ihonkiristys Costa Ricassa

50 kiloa laihduttanut newyorkilainen Stacey Cavaliere matkusti Costa Ricaan päästäkseen eroon hoikistumisen aiheuttamasta ylimääräisestä ihosta. New York Daily Newsin mukaan nainen kärsi leikkauksen aikana massiivisesta verenvuodosta, joka saatiin hallintaan hätäleikkauksella. Lääkäri, joka diagnosoi naisella anemian mutta leikkasi hänet silti, pyysi häntä palaamaan muutaman kuukauden kuluttua korjausleikkaukseen.

Kotimaahansa palannut Cavaliere kiidätettiin kuitenkin pian ensiapuun: hänen vatsassaan oli vakava tulehdus, joka täytyi puhdistaa. Haava saatiin umpeen reidestä otetulla ihosiirteellä, ja Cavaliere tarvitsi kahdeksan lisäleikkausta korjatakseen kaikki vauriot.

Lääketurismia harkitsevan tulisi varoa Internetin näkyvimpiä mainostajia, jotka eivät välttämättä ole mainostamansa maineen veroisia. Monet Costa Rican hammaslääkärit käyvät USA:ssa kouluttautumassa, ja useimmat heistä toimivat San Joséssa.

Hedelmällisyyshoitoja Romaniassa

45-vuotias israelilaisnainen matkasi Bogotaan hedelmällisyyshoitoihin. Toimenpide ei mennyt aivan suunnitellusti: israelilaisen Haaretz-lehden mukaan viranomaiset rynnistivät klinikalle kesken hoidon pidättääkseen kolme laittomasta munasolubisneksestä epäiltyä lääkäriä. Myös potilas raahattiin ulos klinikalta heti hoidon päätyttyä. Laiton munasolujen kauppaaminen on suuri bisnes Itä-Euroopassa ja Israelissa niiden löyhempien lakien vuoksi.

Epäilyttäviä pillereitä

Vuonna 2000 ainakin 30 ihmistä kuoli Kambodžassa myytyihin, väärennettyihin malarialääkkeisiin. Vuonna 2006 lisensoimaton kiinalainen yhtiö myi Panamaan väärennettyä yskänlääkettä, josta löytyi jäätymisenestoaineeseen verrattavaa ainetta; 100 ihmistä kuoli.

Jos mielesi tekee piipahtaa apteekkiin Meksikossa tai muussa lomakohteessa, muista että 700 000 ihmistä kuolee vuosittain väärennettyjen lääkkeiden ja alkoholin yhdistelmään. Monet huijauspillereistä valmistetaan Kiinassa ja Intiassa, ja kuljetetaan mustan pörssin kautta kehittyvien maiden markkinoille, kertoo BBC.

Jalat pitkiksi Iranissa

Amerikkalainen mies halusi lisää pituutta, ja asiaa Internetissä tutkittuaan päätti matkata Iraniin riskialttiiseen jalkojenpidennykseen. Kotiin palattuaan mies ilmoitti nettifoorumilla, että ruuvit törröttävät hänen jaloistaan. Röntgenkuvissa näkyi rikkoutuneita nauloja kummassakin jalassa, ja vaurioiden korjaaminen vaati kaksi leikkausta lisää.

Jalkojen pidentäminen leikkauksen keinoin on kiellettyä useissa maissa. Muun muassa Ranska, Saksa, Italia, Intia ja Venäjä saavat kuitenkin edelleen suorittaa toimenpidettä. Äärimmäisen tuskallinen leikkaus vaatii vuoden toipilasajan, ja potilas on vaarassa saada infektion, vaurion jalkojen hermoihin tai verisuoniin ja jopa hengenvaarallisen veritulpan.

Kauneuskirurgiaa Thaimaassa

50-vuotias nainen matkasi vuonna 2007 Sydneystä Bangkokiin rintojen ja vatsan alueen kauneusleikkausta varten. Viiden päivän kuluttua leikkauksesta sekä vasemman rinnan että vatsan leikkaushaavaan kehittyi tulehdus. Lääkärin tarjoutuivat korjaamaan ongelman, mutta naisen tulisi kustantaa leikkaus itse.

Koska budjetti ei riittänyt, nainen kärsi yhdeksän tunnin lentomatkan ajan vuotavista haavoista ja mahdollisesti hengenvaarallisesta tulehduksesta. Hän on käynyt jo useissa korjausleikkauksissa.

Thaimaan kirurgiaturismi on alkanut kukoistaa vasta viime vuosina. Monet ongelmat saavat alkunsa yksityiseltä klinikalta, joten harkitsemansa laitoksen luvat kannattaa tarkistaa. Myöskään Internetin puskaradiosuosituksia ei aina kannata kuunnella.

Studio55/Maria Aarnio
Lähde: Travelandleisure.com
Kuvat: futureimagebank.com, kuvien henkilöt eivät liity juttuun

Lue myös:

    Uusimmat