Lue asiantuntijan vastaukset kysymyksiin kuulon heikkenemisestä

Kuulotekniikka Oy:n toimitusjohtaja Juha Hakala vieraili 3. syyskuuta myös Studio55.fi-tv-ohjelmassa. Katsojien oli mahdollista lähettää hänelle ohjelman jälkeen kysymyksiä. Niitä tuli yhteensä satoja, ja Juha vastaa nyt kysymyksistä yleisimmin esitettyihin.

Pystyykö lääketiede milloinkaan palauttamaan kuulon takaisin esimerkiksi lääkkeillä?

Valitettavasti menetettyä kuuloa ei pystytä palauttamaan, mutta kuulon heikkenemistä pystytään hidastamaan kuulokojeiden avulla.

Voiko ikääntymisen myötä tapahtuvaa kuulon heikkenemistä estää tai hidastaa?

Kuulokojeiden avulla voidaan hidastaa kuulon heikkenemistä, kun kuulokojeiden vahvistuksen avulla saadaan ääntä vahvistettua joka stimuloi kuulohermoa ja aivoja.

Puolisoni kuulo alentunut, toisesta korvasti hieman, toisesta huomattavasti. Milloin hyvä hankkia kuulolaite? Huono kuulo häiritsee jo keskusteluamme, samoin tv:n pitää olla liian kovalla?

Kuulokojeet on hyvä hankkia heti, jos kuulo on alentunut. Mikäli kuulontutkimustuloksen perusteellaa kuulo on huonontunut 30 desibelin kuulokynnystason alle puhetaajuuksilla kuulokojeista on jo suunnaton hyöty.

Pitääkö kuulokoje hankkia molempiin korviin?

Mikäli kuulo on heikentynyt molemmissa korvissa, on suositeltavaa käyttää kahta kuulokojetta, kuten esimerkiksi silmälaseja käytettäessä käytetään molempia lisenssejä, eikä monokelia enää tänä päivänä. Kahden kuulokojeen kanssa on helpompaa kuulla melussa puhetta sekä aistia mistä suunnasta äänet tulevat.

Olen ollut kuulotesteissä jo aikaisemmin En saanut vietyä kuuloasiaani eteenpäin. Kuuloni on kuitenkin sen tasoinen, että tarvitsisin kuulolaitteen. Pitäisikö mennä uuteen kuulotutkimukseen, vai onko vuoden vanha vielä pätevä. Haluaisin tietää myös, mitä maksaa yksityinen reitti ja kuulokoje sen kautta?

Kuulokojeita hankkiessa kuulontutkimustulosten olisi hyvä olla enintään 3 kk vanhoja. Uudet kuulokojeet ohjelmoidaan aina kuulonalentuman mukaan, ja sen myötä on tärkeää, että sovitus on tehty viimeisimpien tuloksien mukaan.

Kuulontutkimukset maksavat yksityisesti 100–150 euron välillä riippuen tehtävän tutkimuksen laajuudesta, ja kuulokojeiden hinnat vaihtelevat 1 000–3 000 euron välillä, riippuen kuulokojeiden suorituskyvystä.

KELA:lta voi hakea korvausta tutkimuksista, mutta kuulokojeet on itse kustannettava täysin yksityisesti hankkiessa.

Heikkeneekö kuulo, kun käyttää paljon kuulokkeita. Onko niistä muuta haittaa?

Kuulokojeiden käytöstä ei ole haittaa kuulolle eikä kuulo huonone niiden käytöstä. Päinvastoin, kuulokojeiden avulla voidaan hidastaa kuulon heikkenemistä.

Koska kuulokoje pitää vaihtaa uuteen, vai saako sen toimimaan "huollossa"? Koje ei oikein enää toimi.

Kuulokojeiden arvioitu käyttöikä on 3–5 vuotta, riippuen kuinka paljon kuulokojeita käytetään ja missä olosuhteissa, ennen kuin ne pitää uusia.

Missä, miten ja kenellä kuulonsa voi helpoiten tarkistaa?

Kaikista helpointen kuulonsa voi tutkituttaa varaamalla ajan suoraan yksityiselle kuulo- ja lääkäriasemalle. Kuulontutkimukseen pääsee nopeasti, ja siellä työskentelevä henkilökunta tuntee kuuloasiat ja osaa auttaa niissä.

Voiko kuulolaitetta ostaa ilman kuulotutkimusta sovittamalla liikkeessä kuulolaitetta asiantuntian kanssa?

Uudet kuulokojeet ohjelmoidaan ja sovitetaan kuulontutkimustulosten perusteella, joten hankinta ei onnistu ilman tutkimusta, mutta tutkimuksen teko onnistuu liikkeissä sovituksen yhteydessä kuten esimerkiksi näön tarkistus optikkoliikeissä.

Kysymyksensä lähettäneiden kesken arvotut kuulokkeet voitti Kirsti tero Tottijärveltä.

Kuvat: Juha Hakala ja Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat