Mainos

Lihavuusleikkauksella laihtunut Liisa: Ennen en jaksanut kävellä maitohyllylle

Liisa laihtui lihavuusleikkauksen avulla yli 40 kiloa. Pienentyneen vatsalaukun myötä alku- ja jälkiruokien aika on ohi, mutta tärkeintä on terveys: ruokakaupassa käynti ei enää nostata hikeä.

Liisa avasi helmikuussa 2008 silmänsä sairaalan heräämössä. Ympärillä näkyi letkuja. Hänelle oli juuri tehty mahalaukun ohitusleikkaus.

– Ajattelin, että hyvä, kun olen hengissä. Olin aikaisemmin ollut sairaalassa vain lapsia saamassa, ja pelkäsin kipua todella paljon. Vaikka nukutuksesta herääminen olikin inhottava prosessi, yllätyin, kun mihinkään ei sattunut pahasti, Liisa kertoo.

Leikkauspöydälle päästäkseen Liisa oli käynyt kaikissa mahdollisissa kokeissa niin sisätautilääkärin, kirurgin kuin ravintoterapetinkin luona. Hän oli kutistanut maksaansa laihduttamalla 11 kiloa.

Mutta ennen kaikkea hän oli elänyt vuosia pahasti ylipainoisena.

Laihduttamisen maailmanmestari

Liisaa sanottiin jo lapsena paksuksi. Hän yritti pudottaa painoaan aikuisiällä monta kertaa.

– Olin todellinen laihduttamisen maailmanmestari, mutta tulokset eivät jääneet pysyviksi. Söin enemmän kuin kulutin ja lihoin aivan tavallisella ruoalla.

Liisa ei silti häpeillyt kilojaan.

– Minulla ei ikinä ollut sellaisia identiteettiongelmia, etten olisi vaikka kehdannut ostaa isoja vaatteita. En piileskellyt, vaan elin hyvin näkyvää elämää. Harrastin esimerkiksi uintia. Olin tottunut ihmisten asenteisiin. Lihavuudesta muodostui turvallinen muuri.

Maitohyllylle kävely nostatti hien

Ylipaino alkoi haitata Liisaa, kun liikkuminen muuttui vaivalloiseksi.

– Polveni kipeytyivät ja pelkkä käveleminen hankaloitui. Ruokakaupassa nousi hiki, kun maitohylly oli niin kaukana – jouduin käyttämään ostoskärryä rollaattorina.

Liisa meni perhelääkärille ja pyysi päästä lihavuusleikkaukseen. Hän sai lähetteen keskussairaalaan.

– Asiantuntijatiimi totesi, että leikkaus oli ainoa mahdollisuuteni laihtua. Aineenvaihduntani on hidas ja perintötekijät raskaat. Omin avuin en olisi pystynyt tekemään paljoakaan.

Santsiannokset nykyään mahdottomia

Liisan piti alkaa totutella uudenlaiseen syömiseen heti leikkauksen jälkeen sairaalassa. Pienennetty mahalaukku ei enää vetänyt entiseen tapaan.

– Kun hoitajat toivat aivan normaalin kokoisia velliannoksia, pystyin syömään niistä pari lusikallista. Yksi hapankorpun palanen oli jo suuri saavutus.

Haasteet jatkuivat arjessa.

– Eräillä virallisilla päivällisillä tarjoilija suuttui hirveästi, kun en ottanut lisää ruokaa. Sanoin, että lääkäri on kieltänyt, mutta päädyin loppujen lopuksi syömään liikaa. Edelleen luiskahdan helposti. Vaikka ei edes olisi nälkä, mielihalujen takia ei malta lopettaa. Silloin vatsa tulee todella kipeäksi.

Uusia perunoita yksi tai kaksi

Pääsääntöisesti Liisa onnistuu pitämänä ateriat pieninä.

– Syön esimerkiksi pihvejä ja salaatteja. Peruna sulaa nykyään todella huonosti – uusia perunoita voin ottaa yhden tai kaksi. Hienossa ravintolassa, jossa annokset ovat pieniä, voin syödä pääruoan kokonaan, mutta alku- tai jälkiruoista on turha haaveilla.

Myös ruokailuvälejä pitää tarkkailla.

– Kun menen kaapille hakemaan jotain, mietin, että hetkinen – milloin söinkään viimeksi. Jos edellisestä ateriasta on kulunut kolme tuntia, annan itselleni luvan leipään.

Kaupassa käynti onnistuu

Liisa laihtui leikkauksen jälkeen vuodessa runsaat 40 kiloa.

– En ole laiha, vaan tukeva täti. Painan edelleen yli 100 kiloa. Tällä aineenvaihdunnalla taistelen ylipainoa vastaan koko loppuelämäni.

Elämä on silti nykyään helpompaa.

– Liikuntakyky on palannut, vaikka kipeiden polvien takia siihen on pitänyt löytää omat tavat. Käyn vesijuoksemassa ja uimassa, eikä hiki nouse enää maitohyllyllä. Voin koluta vaikka Hulluilla Päivillä kaikki osastot läpi, jos sille päälle satun, Liisa kertoo.

Lihavuusleikkaus ei kauneuskirurgiaa

Liisa on tyytyväinen siihen, että pahin ylipainokuorma saatiin leikkauksella pois.

– Loput on itsestä kiinni. En haaveile hoikkuudesta, mutta toivon, etten enää liho. Minulle riittää, että löydän kaupasta riittävästi vaatteita ja pystyn kävelemään.

Leikkauksen jälkeen noin vuoden kestänyt euforinen tila on väistynyt.

– Kirurgi sanoi, että nämä lihavuusleikkauspotilaat ovat siitä inhottavia, että he tuppaavat halailemaan. Selvähän se – siinä lähtee niin iso taakka ihmisestä!

Liisa toivoo, että muutkin ymmärtäisivät leikkausten tarpeellisuuden.

– On kauhean ikävää, kuinka jotkut ihmettelevät, miksi yhteiskunnan pitää maksaa lihavien laihtuminen. Lihavuusleikkaus ei ole mikään kosmeettinen tai kauneuskirurginen juttu. Siinä parannetaan ihmisiä, jotka ovat tosi sairaita – ihmisiä, jotka eivät välttämättä pysty kävelemään edes 30 metriä.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com, Lehtikuva


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.