Lauri hylkäsi ravintosuositukset ja pääsi kaikista lääkityksistään

Diabetes, korkea verenpaine ja kolesteroli sekä kovat kivut saivat Lauri Keräsen tarttumaan kaksi vuotta sitten päivittäin pilleripurkkiin. Kuusikymppinen mies koki herätyksen tutustuttuaan Antti Heikkilän ravitsemusoppeihin. Uuden ruokavalion myötä Laurin elämä sai täysin uuden suunnan.

Lauri Keränen sairastui 15 vuotta sitten diabetekseen. Diagnoosin myötä viralliset ruokasuositukset tulivat miehelle tutuiksi.

− Sain lääkäriltä aika rankan ohjeistuksen. Kaikki kova rasva tuli jättää ruokavaliosta pois, Lauri kertaa.

Diabeetikko ryhtyi noudattamaan ohjeita parhaansa mukaan. Vaivoja uusi ruokavalio ei poistanut. Päinvastoin, oirerepertuaari alkoi kasvaa. Vähitellen Laurin pillerivalikoima laajentui verenpaine- ja kolesterolilääkkeiden muodossa.

− Kärsin myös jatkuvista kivuista, joihin jouduin napsimaan mittavan määrän särkylääkkeitä.

Muutama vuosi sitten Laurin kunto tuli siihen pisteeseen, että jatkuva lääkepurkilla käyminen alkoi tuntua järjettömältä. Hän kuuli sattuman kautta lääkäristä nimeltä Antti Heikkilä, joka suhtautui ravitsemukseen täysin toisella tavalla kuin mitä Laurille oli paukutettu.

Muutos näkyi heti

Vointiinsa tuskastunut Lauri tarttui uuteen tietoon hanakasti. Hän hankki käsiinsä Heikkilän kirjoja.

− Antin ajatukset loksahtivat välittömästi kohdalleen. Tuntui, että niissä oli sellainen logiikka, joka sopi minulle.

Lauri tarttui motivoituneena toimeen. Hän poisti kerrasta ruokavaliostaan kaksi suosikkiaan, leivän ja oluen. Myös margariini jäi kaupan hyllylle. Niiden sijaan Lauri ryhtyi paistamaan innolla pekonia ja kananmunia. Tuotteissa hän alkoi suosia luomua.

Olo koheni jo muutaman päivän kuluttua.

− Ensimmäinen muutos tapahtui korvien välissä. Tunsin olevani täynnä virtaa, aivan kuin olisin herännyt unesta. Elimistöni viestitti, että toimin oikein, Lauri sanoo.

Lääkkeet pois

Uuden ruokavalion ohella Lauri teki radikaalin vedon ja heitti verenpaine- ja kolesterolilääkkeet pois. Hän sai varmuutta toimiinsa siitä, että tuntemukset etenivät juuri kuten Heikkilä kirjoissaan selvitti.

− Toki välillä iski hetkiä, jolloin mietin, voiko kaikki mennä näin helposti. Tankkasin Antin tekstejä ja painoin eteenpäin.

Verenpaine putosi lääkityksen lopettamisen myötä parissa viikossa ihanteellisiin lukemiin, samoin kolesteroliarvot. Viisas terveyskeskuslääkäri tuki potilastaan eriävästä näkemyksestä huolimatta.

− Jatkoin säännöllisissä veriarvojen mittauksissa käymistä. Kaikki säilyi kohdallaan, Lauri sanoo.

Muutosten myötä Lauri ryhtyi pudottamaan diabeteslääkityksen määrää. Myös särkylääkkeiden tarve väheni vaivihkaa.

Uusi elämä

Pari vuotta ruokaremontin jälkeen Lauri on uusi mies. Diabetes on miehen seuralainen luultavasta lopun elämää, mutta tauti pysyy kurissa ilman lääkkeitä. Uuden ruokavalion lisäbonuksena Laurin paino on tippunut 20 kiloa.

− On uskomatonta herätä aamulla ja todeta, ettei mihinkään särje. En ole pistänyt viimeisten kolmen kuukauden aikana yhtään särkylääkettä suuhuni, mikä on aivan käsittämätöntä.

Vielä hetki sitten Laurilta upposi lääkkeisiin pieni omaisuus. Nyt hän käynyt hakemassa apteekista lähinnä c-vitamiinia.

− En ole kärsinyt nuhasta, yskästä, en sitten mistään.

67-vuotias eläkeläinen kokee saaneensa elämänsä takaisin. Liikunta kuuluu aktiivisena osana hänen arkeensa. Uusi ruokavalio on tätä nykyä 90-prosenttisesti luomua.

− En löydä Antin opeista ainuttakaan kielteistä asiaa. Itseäni ei meinaa nykyään edes tunnistaa. Olen kaikkea muuta kuin vanhus, Lauri iloitsee.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat