Lapsuusmuisto aiheutti Leenalle fyysisen kivun

Matkamenetelmäterapeutti Marja Koivisto kertoo, miten asiakkaan oudolle kiputilalle löytyi yksinkertainen selitys.

Marja Koiviston vastaanotolle saapui nainen, joka kertoi alkuun, että hänellä on kaikki elämässään hyvin. Siitä huolimatta hän tunsi jatkuvasti rinnan kohdalla kiristävän tunteen.

Kun Marja ja asiakas alkoivat purkaa asiaa, taustalta löytyi klassinen lapsuusmuisto.

− Naisella oli pari vuotta nuorempi pikkusisko. Isosiskoa oli jatkuvasti kiitelty lapsuudessa omatoimisuudesta. Hän oli hyvä tyttö, joka osasi selviytyä asioista itse.

− Tästä naiselle oli syntynyt käsitys, että hänen pitää aina tietää kaikki ja kantaa vastuu kaikesta. Muisto nousi kirkkaasti esiin. Marja kertoo.

Leena itse kertoo, miten MATKAn aikana hänen eteensä nousi kuva siskon ristiäisistä. Hän oli tuolloin hieman vajaa kaksivuotias.

− Äiti torui minua jostakin ja sanoi: Leena, olet jo iso tyttö! Iso tyttö ei temppuile noin! Kuulin ja ymmärsin tämän niin, että minun pitäisi osata jo valmiiksi kaikki, olla mallina ja esimerkkinä pikkusiskolle ja muille ja kantaa vastuuta hänestä ja muista, Leena kertaa.

Oireet katosivat

Leena oli aiemmin liittänyt kokemuksen koulun aloitukseen ja siihen, kun hän sai ensimmäisen todistuksensa. MATKA osoitti, että tämän olettamuksen ja väärinkäsityksen syntyperä on vielä kauempana.

− Se on ollut keskeisenä vaikuttamassa rintakehäni lukkiutumiseen ja koko asentoni jäykkyyteen. Olen kantanut vastuuta itsestäni ja muista alle kaksivuotiaasta lähtien. Ei ihme, että minusta tuli esimies ja johtaja jo 25-vuotiaana, Leena sanoo.

Marja on hyvillään siitä, että Leena on sittemmin päässyt eroon fyysisistä oireistaan ja oppinut suhtautumaan asioihin kevyemmällä otteella.

− Usein erilaisten kipujen taustalla on hyvin yksinkertainen asia. Tapahtumat eivät yleensä ole aikuisen mielellä tarkasteltuna järkyttäviä. Lapsen kapasiteetilla ja perspektiivillä joku asia kuitenkin nähdään täysin erilaisena, Marja vertaa.

Kuva: Colourbox.com

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat