Mainos

Lämmöstä uusi apu masennukseen?

Kehon lämmittäminen huomattavasti tavallista lämpöisemmäksi saattaa vähentää masennusoireita, tuore tutkimus osoittaa. Hypertermiahoitoa on tätä ennen kokeiltu etenkin syövän hoidossa, mutta menetelmä on vielä kokeellinen.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa 30 vaikea-asteista masennusta sairastavaa satunnaistettiin joko koko kehon hypertermiahoitoon tai lumehoitoon, joka muistutti hypertermiahoitoa. Potilaat saivat vain yhden hoitokerran. Koko kehon hypertermiahoidossa potilaan keho lämmitetään noin 40-asteiseksi esimerkiksi lämpökaapin tai lämpöhuopien avulla.

Kun tutkijat vertasivat hoitoryhmiä kuusiviikkoisen seurannan päätteeksi, hypertermiahoitoa saaneiden masennusoireet olivat lievittyneet selvästi enemmän kuin lumeryhmäläisten. Potilaiden masennusoireita arvioitiin Hamiltonin masennusasteikolla, jossa noin 8–23 pistettä saaneet arvioidaan masentuneiksi ja yli 23 pistettä tarkoittaa vaikea-asteista masennusta. Hypertermiahoidon myötä potilaiden masennuspisteet laskivat noin 4–6 pistettä.

Tulokset ovat lupaavia, mutta koska kyse on kokeellisesta hoidosta, on vielä pitkä matka ennen kuin siitä on muiden, jo hyviksi todettujen masennushoitojen rinnalle. Jos menetelmä kuitenkin osoittautuu lisätutkimuksissa hyväksi, se olisi hyvä lisäapu monille masennuspotilaille.

Tutkimus julkaistiin Jama Psychiatry -lehdessä.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.