Lääkärit tehneet kanteluita homeopaatista – "Kollegat eivät uskalla alalle"

Lääkäri ja homeopaatti Liisa Sulkakoski on yksi noin viidestä lääketieteen ammattilaisesta, jotka harjoittavat Suomessa homeopatiaa. Toiset lääkärit ovat tehneet häntä vastaan kanteluita. Sulkakoski toivoo, että skeptikot eivät onnistuisi pelottelemaan alasta kiinnostuneita.

Liisa Sulkakoski kiinnostui homeopatiasta, kun hän ensin biologian maisteriksi valmistuttuaan luki itsensä lääkäriksi.

– Ihmettelin, miksi ihmiset tuntuivat olevan sairauksiltaan paljon konstikkaampia ja huonommin kuntoutuvia kuin eläimet. Lääkkeitäkin ihmiset tuntuvat tarvitsevan niin paljon, että meinaa hermot mennä. Lisäksi niillä on kaikilla sivuvaikutuksensa, Liisa Sulkakoski sanoo.

Sulkakoski toimi kymmenen vuotta sairaaloissa ja terveyskeskuksissa tavallisena lääkärinä. Sitten tyytymättömyys alaan kasvoi liian suureksi.

– Lähdin lukemaan homeopatiaa Ruotsista tulleessa koulutuksessa. Nyt olen harjoittanut tätä ammattia 20 vuotta ja koulutan itsekin homeopaatteja.

Kantelut osoittautuneet aiheettomiksi

Sulkakoski on joukossaan harvinainen.

– Suomessa on tällä hetkellä noin 20 homeopaatiksi koulutettua lääkäriä. Heistä neljä tai viisi oikeasti tekee tätä työtä. Muut eivät uskalla.

Miksi?

– Siinä pelossa, että kollegat leimaavat huiputtajaksi. Skeptikot kampanjoivat voimakkaasti huuhaa-väitteillään. Joidenkin lääkäreiden mielestä homeopaateilta pitäisi ottaa lääkärin oikeudet pois.

Siitä Sulkakoskella on kokemusta.

– Minua vastaan on tehty jopa kanteluita – ei potilaiden, vaan toisten lääkärien toimesta. Ne kaikki ovat osoittautuneet aiheettomiksi, Sulkakoski sanoo.

Vain yksi kurssi farmasian laitoksella

Sulkakoski toivoo, että useampi lääketieteen ammattilainen alkaisi harjoittaa homeopatiaa.

– Heitä todella tarvitaan. Valitettavasti Suomi vain on niin oudon merkillinen ja syrjäinen, että yliopistot eivät tarjoa lääkäreille mitään homeopatian koulutusta. Ainoastaan farmasian laitoksella on yksi Onerva Pekkosen vetämä, muutamia luentoja käsittävä kurssi.

– Nykyinen tilanne on järkyttävä, Sulkakoski sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat