Lääkäri: Terve ihminen voi kuolla tavalliseen särkylääkkeeseen

Ylilääkäri kertoo, että tavallinen särkylääke voi tappaa terveenkin ihmisen.

– Noin 200 ihmisen arvioidaan kuolevan Suomessa vuosittain tulehduskipulääkkeiden aiheuttamiin suolistoverenvuotoihin, Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean ylilääkäri Annikka Kalliokoski sanoo.

Arvio perustuu ulkomaisiin tutkimuksiin, ei suomalaiseen aineistoon.

– Luku voi äkkiseltään tuntua isolta, mutta näitä lääkkeitä käyttää lähes jokainen suomalainen. Ibuprofeenia määrättiin reseptillä viime vuonna yli 700 000 ihmiselle – ilmoituksia haitoista tuli Fimeaan kahdeksan kappaletta. Yksikään niistä ei ollut johtanut kuolemaan.

Päällekkäiset lääkkeet voivat nostaa riskiä

Kalliokoski kertoo, että vuodon riskiin vaikuttavat esimerkiksi tulehduskipulääkkeiden annostelu eli määrä sekä käytön pituus.

– Periaatteessa myös perusterve ihminen, joka ostaa särkylääkettä itsehoitovalmisteena ilman reseptiä, voi saada kuolemaan johtavan verenvuodon. On kuitenkin mahdotonta sanoa, onko tällaisia tapauksia ollut Suomessa, Kalliokoski sanoo.

– Riski ja seurauksien vakavuudet kasvavat esimerkiksi korkean iän, huonon yleiskunnon, mahalaukussa valmiiksi olleen helikobakteeritulehduksen sekä aikaisemman vuodon myötä.

Useiden tulehduskipulääkkeiden yhtäaikainen käyttö voi niin ikään altistaa haitoille.

– Jos on vaikka saanut reseptin reumakipuja alentavalle naprokseenille ja hakee myöhemmin asetyylisalisyylihappoa sisältävää lääkettä flunssaan tai ibuprofeenia päänsärkyyn, riski kasvaa.

– Myös veren hyytymiseen vaikuttavat aineet, kuten masennuslääkkeet, saattavat lisätä riskiä, Kalliokoski sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuva: Colourbox.com, Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat