Lääkäri: Potilas muistaa loppuelämänsä, kuinka sairaudesta kerrottiin

Kuinka sujuu vuorovaikutus potilaan ja lääkärin välillä? 17:27

Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut lääkäri ja Lääkärilehden tieteellinen päätoimittaja Päivi Hietanen kertoi, että potilaan ja lääkärin välinen vuorovaikutus voi vaikuttaa potilaan päätöksiin hoitonsa suhteen.

Vuorovaikutuksen merkitys lääkärin ja potilaan välillä on erityisen tärkeää silloin, kun potilas kuulee suuria ja pelottavia uutisia. Sellaisia uutisia ovat esimerkiksi, vakavat, henkeä uhkaavat sairaudet, sairauden uusiutuminen, vammat ja se, kun sairautta ei voi enää hoitaa ja seuraava vaihe on kuolema.

– Se jää potilaan mieleen loppuelämäksi, miten se on kerrottu, kertoo Lääkärilehden tieteellinen päätoimittaja Päivi Hietanen.

Hietanen sanoo, että lääkärin ja potilaan kohtaamisessa olisi tärkeää, että lääkäri pystyisi luopumaan kiireen tunnusta, pysähtymään ihmisen äärelle ja eläytymään tämän tilanteeseen.

– Sanojen sävyt ja tunnelmat ovat ihan yhtä tärkeitä, elleivät tärkeämpiä, kuin itse sanat.

Hoitosuhteen kannalta olisi hyvä, että potilaalle jäisi sellainen olo, että lääkäri on hänen puolellaan ja ymmärtää kuinka merkittävä asia sairaus on potilaalle.

Harvaan sairauteen on olemassa vain yhtä, selkeästi parasta hoitoa. Se millä tavoin potilas kuulee uutiset, voi vaikuttaa myös potilaan valintoihin hoidon suhteen.

– Hän (potilas) voi tehdä itsellensä oikean tai väärän valinnan, riippuen siitä, kuinka hyvin lääkäri ottaa huomioon hänen elämäntilanteensa.

Vaikeiden asioiden äärellä sanat ovat tärkeitä. Lääkärit käyttävät työssään ammattikieltä, jonka he joskus unohtavat kääntää suomeksi potilailleen. Lääkärilehdessä ja muissa kotimaisissa lääketieteen lehdissä suomennetaan lääketieteen kieltä.

– Siitä ei päästä mihinkään, että vaikka lääkäreiden ammattikieli sisältää nykyään paljon sekä latinaa että englannista lainattua sanastoa, niin me tapaamme potilaita, jotka puhuvat suomea.

Joskus taas lääkäri ei ole suomalainen, milloin lääkärin ja potilaan välillä voi olla kielimuuri. Hietanen ei kuitenkaan usko, että kielimuuri välttämättä tarkoittaisi, että hoitosuhde olisi huonolla pohjalla. 

– Kyllähän se tietysti osalle voi olla sellainen kynnys, mutta minä luulen, että senkin yli voi usein päästä, jos siinä on muita hyviä vuorovaikutuksen elementtejä. Meidän vuorovaikutus on hirveän paljon myös muuta, kuin sanoja. Ja kun tulee tunne, että lääkäri kuitenkin tietää ja osaa asiansa, niin uskon, että päästään usein eteenpäin. Työyhteisö voi usein auttaa aika paljon.

Miksi potilaan ja lääkärin välinen vuorovaikutus on tärkeää? Kuinka merkittävää jatkuvuus on hoitosuhteissa? Voiko omainen olla mukana vastaanotolla? Katso lähetys.

Lue myös:

    Uusimmat