Mainos

Kuorsauksella yllättäviä terveyshaittoja – käy lääkärissä!

Kuorsausta pidetään usein harmittomana, mutta kiusallisena vaivana, ja harva hakeutuu sen vuoksi lääkäriin. Syitä kuitenkin olisi: kuorsaus on haitallista terveydelle ja vain pahenee jatkuessaan.

Kuorsaukseksi kutsutaan ääntä, joka syntyy, kun hengityksen ilmavirtaus muuttuu pyörteiseksi ja värisyttää kitalakea.  Kuorsausta tutkinut lääketieteen dosentti Leif Bäck toteaa, että elämäntavat ovat yleensä suurempi syy kuorsaukseen kuin synnynnäiset fyysiset ominaisuudet.

– Ylipaino on merkittävin tekijä. Miehet myös kuorsaavat naisia enemmän ja kaikki kuorsaavat, jos on ollut kostea viikonloppu, Bäck selventää.

Vaikka kaikki kuorsaavatkin joskus, jatkuva kuorsaus on haitallista. Kuorsaamista on totuttu pitämään ainoastaan kiusallisena ja mahdollisen kumppanin hermoja rasittavana, mutta todellisia terveyshaittojakin on.

– Kuorsauksen ääni voi aiheuttaa jopa meluvamma-tasoisia kuulovaurioita. Lisäksi on havaittu, että kuorsauksen loppuminen parantaa unen laatua ja mielenterveys paranee. Asiaa on toistaiseksi tutkittu vähän, mutta siihen suuntaan kuorsauksen tutkimus on menossa.

Kuorsaus ei kuitenkaan lopu itsestään. Bäck toteaakin, että ilman hoitoa kuorsaus voi pahentua pikkuhiljaa, ajan kuluessa.

– Kuorsaaminen alkaa melkein aina siitä, että kuorsataan pelkästään selällään. Lopulta kuorsaaminen jatkuu kaikissa asennoissa. Kun kuorsaa, nielun kudokset löystyvät eikä nielu pysy yhtä helposti auki. Seurauksena voi olla uniapnea.

Vaikka ylipaino on Bäckin mukaan tyypillisin kuorsaukselle altistava tekijä, muitakin syitä on. Kun huomaa kuorsaavansa, kannattaa Bäckin mukaan käydä lääkärillä selvittämässä, mistä kuorsaus johtuu. Sitten voidaan pohtia, millaisia muutoksia elämäntapoihin täytyy tehdä.

– Kuorsaukseen on olemassa myös erilaisia hoitoja, Bäck kertoo.

– Ei pidä myöskään aliarvioida kuorsauksen vaikutusta kuulijaan. Voi olla hyvä tulla hoidattamaan kuorsausta pariskuntana.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.