Kuivaako suuta? Näistä syistä se voi johtua

Kuiva suu johtuu useimmin vähentyneestä syljenerityksestä. Se voi tehdä ruoan nielemisestä tai puhumisesta hankalaa. 

Kuivan suun oireita ovat myös kielikipu, suun limakalvon tulehdukset, pahanhajuinen hengitys sekä hampaiden reikiintyminen. Limakalvot voivat olla arat, huulet rohtuneet ja sylki voi olla vaahtoavaa. Kuivassa suussa on myös bakteereille oivat olosuhteet lisääntyä, kun sylki ei ole puolustamassa elimistöä niitä vastaan. 

Syljeneritys vaikuttaakin varsin paljon suun ja hampaiden terveyteen.  Lue listaus yleisimmistä kuivan suun aiheuttajista.

Nestehukka

Yksi kuivan suun yleinen syy on nestehukka. Tilan voi aiheuttaa yksinkertaisesti liian vähäinen nesteen nauttiminen. Myös monet sairaudet, joihin liittyy ripulia, oksentelua tai kuumetta voivat aiheuttaa saman. Tuolloin riittävästä nesteensaannista tulisi huolehtia erityisen hyvin. Kuivan suun lisäksi kuivat silmät voivat kieliä nestehukasta.

Ikä

Iän myötä ihmisen syljeneritys vähentyy luonnostaan ja kuiva suu onkin varsin yleistä vanhuksilla. Useammin kuivasta suusta kärsivät ylipainoiset kuin normaalipainoiset.

Sairaudet

Suun limakalvo voi kuivua erilaisten sairauksien oireena. Kuiva suu on esimerkiksi yksi reumatauteihin kuuluvan Sjögrenin syndrooman tyyppioireista. Muita suunkuivumista aiheuttavia sairauksia voivat olla nivelreuma, fibromyalgia, Parkinsonin tauti, verenpainetauti ja diabetes. Myös vaihdevuodet, sylkirauhassairaudet sekä nopea laihduttaminen ja anoreksia voivat kuivuttaa suun limakalvoja.

Lääkkeet tai hoidot

Ongelmia syljenerityksessä voivat synnyttää sekä reseptilääkkeet että itsehoitolääkkeet. Esimerkiksi epilepsialääkkeet voivat vähentää sitä. Myös erilaiset psyykelääkkeet, antihistamiinit sekä A-vitamiinin johdokset ja verenpainetaudin lääkkeet voivat kuivuttaa suuta. Lisäksi säde- ja muut syöpähoidot voivat vähentää syljeneritystä.

Sylkirauhasten sairaudet

Syljeneritykseen voi vaikuttaa sylkirauhasten toiminnan häiriö. Sylkirauhaset voivat tulehtua, niissä voi esiintyä kasvaimia tai muita häiriöitä. Tulehduksissa syljeneritys voi vähentyä, ja mikäli ne joudutaan kokoaan poistamaan, syljeneritys loppuu. Sylkirauhasiin voi tulla myös sylkikiviä, jotka tukkivat rauhastiehyen.

Hermovauriot

Syljeneritystä säätelee autonominen hermosto. Näin esimerkiksi tapaturmasta aiheutuneiden tai kirurgisissa toimenpiteissä sattuvien hermovaurioiden myötä syljeneritys voi häiriintyä.

Päivittäiset tavat

Erilaiset arkiset tavat voivat vaikuttaa syljentuotantoon. Esimerkiksi jatkuva suuhengitys voi kuivattaa suun limakalvoja. Myös tupakointi voi lisätä suun kuivuutta.

Ympäristö

Kuivan ilmaston alueilla suu voi kuivua herkemmin. Tämän voi huomata vaikkapa matkustettaessa alueelle, jossa ilma on kuivempaa. Useimmin tätä ilmenee henkilöillä, jotka hengittävät paljon suun kautta.

Miten voi hoitaa?

Omia lääkkeitä ei tule vaihtaa pois ilman lääkärin kanssa neuvottelua. Kuivaan suuhun voi saada apua esimerkiksi ksylitolituotteilla, kuten pureskelemalla purukumia tai imeskelemällä pastilleja. Vaahtoutumattoman hammastahnan käyttö voi auttaa.

Ruoan kunnollinen pureskelu ja suun huuhtominen vedellä voi auttaa – sokeripitoisia juomia tulisi välttää. Myös säännöllinen vierailu hammaslääkärin ja suuhygienistin vastaanotolla voi auttaa ja ehkäistä suun ongelmia.

Lähteet: easygoodhealth.com, terveyskirjasto.fi

Kuva: Colourbox.com

Maaliskuussa 2014 Studio55.fi-ohjelmassa vieraili hammaslääkäri Sami Savolainen. Katso videolta, mitä lääkäri kertoi hampaiden ja suun hoidosta.

Hampaiden hyvinvointi ja suun terveys 23:23


Lue myös:

    Uusimmat