Kolmasosa muistisairaista myös masentuneita

Muistin ja muiden kognitiivisten mielentoimintojen heikentymää potevat kärsivät usein myös masennusoireista. Tuoreen tutkimuksen perusteella masennus vaivaa joka kolmatta potilasta.

JAMA Psychiatry -lehden julkaisemat tulokset perustuvat 57 tutkimuksen ja 21 000 potilaan tietoihin. Luvut vaihtelivat jonkin verran tutkimusten asetelmista riippuen, mutta arviolta 25–40 prosenttia potilaista poti masennusta.

Hiljattain julkaistiin myös tutkimus, jossa masennusoireiden havaittiin huonontavan lievää mielentoimintojen heikentymää potevien työmuistia, episodista muistia ja toiminnanohjausta, mikä puolestaan näkyi kognitiivisia toimintoja kokonaisuudessaan arvioivissa mittauksissa. Näin ollen masennus voi osittain seurata muistiongelmista, mutta myös pahentaa niitä.

Suomessa kognitiivinen toiminta on lievästi heikentynyt arviolta 120 000 henkilöllä, ja suurin piirtein yhtä monella on jonkinasteinen dementia.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat