Mainos

Koiran kakkaa, härän spermaa ja virtsaterapiaa − kummalliset hoitomuodot maailmalta!

Maailma on pullollaan erilaisia sairauksia ja myös monenlaisia hoitomenetelmiä sairauksien hoitamiseen.

Iilimatoja on käytetty erilaisiin hoitoihin kautta aikojen. Iilimadot muun muassa erittävät ainetta, joka estää verta hyytymästä ja täten aiheuttamasta veritulppia. Vuonna 2004 FDA (Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto) hyväksyi iilimatojen käytön nykylääketieteessä, erityisesti plastiikkakirurgiassa.

Virtsaterapiaa on käytetty monissa eri kulttuureissa. Sen on uskottu parantavan esimerkiksi syöpää. Yleisesti virtsan juomista ei ole tunnustettu parantavana hoitokeinona.

Muinaisina aikoina veren menettämisen katsottiin olevan hyväksi terveydelle. Suoneniskentää käytettiin kehon puhdistamiseen epäpuhtauksista ja ylimääräisistä nesteistä. 1800-luvun alussa siitä tuli suosittu hoitokeino sairauksien parantamiseen. Uskottiin, että tietyt vaivat olivat seurausta liian suuresta määrästä verta. Hoitoon kuului, että kirurgi viilsi potilasta, jotta hänestä valuisi verta. Nykyaikana käytäntöä ei ole hyväksytty.

Näillä herkuilla lähtevät kurkkukipu ja impotenssi

Oiva apu kurkkukipuun on koirankakka. Antiikin aikoina koiran ulostetta käytettiin hunajaan sekoitettuna lääkkeenä. Hunaja-koirankakkasekoitus putsasi uskomuksen mukaan kurkun. Sen uskottiin parantavan myös kurkussa olevat tulehdukset.

Impotenssiin sammakkomehua. Tätä lääkettä on usein kutsuttu Perun Viagraksi. Kysyntä sammakkomehulle on suurta Perun pääkaupungissa Limassa. Sammakosta valmistetun mehun uskotaan hoitavan muitakin tauteja, kuten astmaa.

Kippis terveydelle ja spermaa päähän

Oluessa kylpeminen on mahdollista Tsekissä. Oluthoitola tarjoaa lämpimiä suihkuja, joissa veden seassa päällesi valuu mineraalivettä ja olutta. Hoidon on tarkoitus auttaa muun muassa iho-ongelmiin.

Lontoossa on salonki, joka tarjoaa mielenkiintoista hoitoa. Hoito maksaa noin 100 euroa ja kestää 45 minuuttia. Siinä shampoopesun jälkeen hiuksiin hierotaan härän spermaa.

Kultanaamio on hellävarainen hieronta naamallesi. Siinä 24 karaatin kultalehtisiä asetellaan ja hierotaan naamallasi. Hierontaa tarjotaan tällä hetkellä vain Yhdysvalloissa.

Lähteet: www.weirdworm.com, www.worldinterestingfacts.com, www.health24.com

Kuvat: Colourbox.com, Getty Images

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.