Kilpirauhassairaus tuskin iskee kello kaulassa – osaatko yhdistää oireet?

Kilpirauhashormonit vaikuttavat esimerkiksi aineenvaihduntaan ja aivojen toimintaan. Jos kilpirauhasessa on ongelmia, vaikutukset alkavat usein ilmetä hitaasti ja salakavalasti. Mikäli jokin seuraavaksi lueteltavista vaivoista tuntuu itsepintaisesti jatkuvan tai itsensä tunnistaa useammasta kohdasta, saattaa olla syytä tarkistuttaa kilpirauhashormonipitoisuutensa verikokeilla.

Mahdollisesti kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminnasta kieliviä merkkejä valottivat Reader’s Digest-verkkosivuston haastattelemat endokrinologit Hossein Gharibi ja Ashita Gupta.

Ennen omien diagnoosien tekemistä kannattaa muistaa, että myös monet muut sairaudet voivat aiheuttaa samanlaisia oireita.

Muutokset unessa

Jos on aina ollut hyvä nukkuja ja yöt alkavat kulua sängyssä pyöriessä, syy voi olla yliaktiivisessa kilpirauhasessa, jonka liiallisesti erittämät hormonit ylistimuloivat keskushermostoa. Kyseessä on tällöin kilpirauhasen liikatoiminta. Toisaalta jos tuntee väsymystä vielä täysien yöunien jälkeen tai ylipäätään tarvetta nukkua enemmän kuin yleensä, kilpirauhanen saattaa olla aliaktiivinen. Tällöin se ei tuota tarpeeksi hormoneja, ja puhutaan kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

Kuin tyhjästä tullut ahdistus

Jos ahdistuneisuus tai levottomuus alkavat jatkuvasti vaivata ennen varsin hyvinvoivaa ihmistä, yksi mahdollinen selitys on kilpirauhasen liikatoiminta. Liian suuri määrä kilpirauhashormoneja voi aiheuttaa hermostuneisuutta, ärtyneisyyttä ja ylivilkkautta ilman mitään näkyvää syytä.

Muutokset suolen toiminnassa

Toistuva ummetus voi viitata kilpirauhasen vajaatoimintaan, sillä kilpirauhashormoneilla on osansa myös ruoansulatuskanavan toiminnassa. Kun kilpirauhanen ei tuota riittävästi kilpirauhashormoneja, suolen toiminta voi hidastua. Yliaktiivinen kilpirauhanen puolestaan saattaa johtaa tiheämpiin vessakäynteihin.

Ohenevat hiukset

Harvenevat hiukset ja kulmakarvat liitetään yleisesti kilpirauhassairauksiin, sillä yli- tai aliaktiivisen kilpirauhasen kerrotaan häiritsevän hiusten tavallista kasvusykliä. Professori Matti Välimäki on tosin huomauttanut Studio55.fin haastattelussa, että yleensä hiustenlähtö näkyy ainakin ulospäin varsin lievänä.

Selittämätön hikoilu

Ylenmääräinen hikoilu ilman kovaa rasitusta on yleinen kilpirauhasen liikatoiminnan merkki. Koska kilpirauhasella on roolinsa myös elimistön energian tuotannossa, normaalia korkeammat kilpirauhashormonitasot laittavat aineenvaihdunnan ylikierroksille. Tämä johtaa kuumuuden tunteeseen ja hikoiluun.

Puristavat vaatteet

Jos vaatteet alkavat kiristää, vaikka voi taata ruokailu- ja liikuntatottumustensa säilyneen ennallaan, syy saattaa olla kilpirauhasen vajaatoiminnassa. Hormonien vajaus hidastaa aineenvaihduntaa ja kalorien palamista, mikä voi näkyä hiljalleen selittämättömänä painonnousuna ja turvotuksena. Paino voi nousta jopa yli kymmenen kiloa lyhyessä ajassa.

Ahmiminen ilman lihomista

Jos toisaalta pystyy yllättäen sujahtamaan aiempaa pienempiin vaatteisiin elintapojaan muuttamatta, selitystä voi hakea aineenvaihduntaa kiihdyttävästä kilpirauhasen liikatoiminnasta. Liikatoiminta voi jopa kaksinkertaistaa perusaineenvaihdunnan. Ei ole epätavallista, että ruokahalu ja annokset kasvavat, mutta silti ihminen lihomisen sijaan laihtuu.

”Sumuinen” olo

Jotkut kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavat kertovat kokevansa eräänlaista ”aivosumua”. Heillä on ehkä lieviä muistihäiriöitä – jokin on juuri kielen päällä, mutta siitä ei saa kiinni – tai kokonaisvaltaista uupumusta.

Liika energia

Kilpirauhashormonien liiallinen eritys ”nopeuttaa” elimistön toimintoja. Monet kertovat olonsa tuntuvan siltä kuin he olisivat juoneet liian monta kahvikupillista. Sydämentykytyksiä saattaa tulla levossakin.

Muutokset kuukautisissa

Kuukautisista voi tulla kilpirauhasongelmien takia runsaampia, pidempiä, tiheämpiä, niukempia tai harvempia kuin ennen.

Hedelmättömyys tai keskenmenot

Jos naisella on vaikeuksia raskautua tai raskaudet päättyvät alkumetreillä keskenmenoihin, voi olla syytä tutkia kilpirauhasarvot. Matalat hormonitasot vaikuttavat ovulaatioon ja altistavat hedelmättömyydelle tai keskenmenoille. Tyroksiinihoidosta voi olla lasta yrittävälle merkittävää hyötyä.

Mahdollisia muita merkkejä

– Palelu

– Sydämen sykkeen hidastuminen

– Ihon kuivuminen

– Turvotus silmissä, kasvoissa ja säärissä

– Kuivat suun ja sukuelinten limakalvot

– Näköhäiriöt hämärässä, läheltä tai kaukaa

– Lihaskipu tai -jäykkyys

– Seksuaalinen haluttomuus

– Tärinä käsissä

– Itkuherkkyys

Lähteet: RD.com, Terveyskirjasto.fi, Kilpirauhasliitto.fi

Lue myös:

    Uusimmat