Kiinalaisesta lääketieteestä apu kansansuosikille?

Nina Haavisto on seurannut erään tunnetun henkilön terveydentilaa koskevaa uutisointia jo jonkin aikaa. Kiinalaisen lääketieteen asiantuntija tunnistaa kansansuosikin oireet ja uskoo, että pystyisi auttamaan häntä.

Nina Haavisto seuraa aktiivisesti sekä lehtiä että netin uutisointia. Haavisto oli pannut tunnetun viihdealan kasvon terveydentilan jo aiemmin merkille, kun hänen silmiinsä osui mielenkiintoinen lehtijuttu.

− Siinä kerrottiin, että kyseinen henkilö oli viettänyt jonkin matkansa aikana kolme viikkoa kiinalaisessa sairaalassa ja saanut kiinalaiseen lääketieteeseen perustuvaa hoitoa. Minulle tuli hyvä mieli siitä, että hän oli hakeutunut tällaisten hoitojen pariin.

Ongelma pernan toiminnassa

Haavisto kiinnostui tässä vaiheessa kansansuosikin terveydentilasta siinä määrin, että yritti saada tähän kiertoteitse kontaktin.

Vastausta ei ole toistaiseksi kuulunut, mutta Haavisto on yhä varma asiastaan. Hän uskoo pystyvänsä auttamaan häntä terveysongelmissa, jos kyseinen henkilö itse on valmis elämäntapamuutokseen.

− Kaikesta, mitä olen hänestä lukenut, näkee että terveysongelmat liittyvät pernan heikkoon kuntoon. Jo hänen raskaat raajansa kertovat, että perna ei jaksa toimia niin kuin sen pitäisi.

− Tämä ei tosin näy missään kokeissa, mutta kiinalaisittain perna on vastuussa siitä, että raajat ovat vahvat ja toimivat moitteettomasti.

Juuri perna sekä mahalaukku ovat paikkoja, joihin ihmisen nauttimat ruoka ja juoma ensimmäiseksi kulkeutuvat. Kun kosteuden määrä kehossa alkaa kasvaa liialliseksi, perna heikkenee. Haaviston mukaan myös aikuisiän diabetes ja uniapnea, joista kansansuosikki kärsii, viittaavat pernan heikkoon kuntoon.

− Hänen olisi tärkeä syödä juuri tiettyjä ruoka-aineita. Ruokavalion rinnalla tarvitaan myös akupunktiota liikuttamaan ja hajottamaan limaa ja liiallista kosteutta. Mutta kaikkihan lähtee siitä, että asiakas on valmis elämäntapamuutokseen, Haavisto toteaa.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat