Mainos

Selän palaminen on erityisen riskialtista – syöpäriski kipuaa

Selän palaminen auringossa johtaa tappavimpaan ihosyövän muotoon, melanoomaan, todennäköisemmin kuin muiden ruumiinosien palaminen. Asiasta kirjoitti Men's Health.

Harvardissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että miehet, joiden selkä oli palanut pahasti auringossa, sairastuivat melanoomaan yli kaksi kertaa todennäköisemmin kuin ne, jotka eivät olleet koskaan palaneet auringossa. Miehillä, jotka olivat polttaneet alaraajansa, kasvonsa tai käsivartensa, riski sairastua melanoomaan oli niin ikään isompi kuin täysin ”palamattomilla”, mutta ei kuitenkaan yhtä merkittävä kuin selkänsä polttaneilla.

Tutkimusta johtanut lääkäri Shaowei Wu arvioi, että selän herkkyys auringolle voi selittyä sillä, että selkä altistuu auringonsäteille paljon harvemmin kuin kasvot, jalat ja kädet. Kun paidan sitten yhtäkkiä riisuu tunneiksi rantapäivää varten, tottumaton iho on alttiimpi palamaan.

Aurinkorasvaa kannattaa levittää selkään aikana, kun se on paljaana auringossa. Suojakertoimen on hyvä olla vähintään 30, ja voidetta on tarvittaessa lisättävä tasaisin väliajoin.

Iho kannattaa käydä säännöllisesti läpi muutosten varalta. Jos siinä näkyy jotain epäilyttävää, asia on syytä käydä tarkistuttamassa lääkärissä.

Tämä ohjelma pelasti hengen – katso ja tutki ihosi!

Studio55.fi-ohjelma vaarallisista ihomuutoksista havahdutti lukijamme Hannelen tutkimaan oman ihonsa – onneksi, sillä löytynyt muutos osoittautui syövän esiasteeksi. 

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.