Jos sinulla on näitä oireita, hakeudu heti lääkäriin

Oliko vaikea saada maitotölkki auki aamulla?

Nivelreuma on pienten nivelten sairaus ja ensimmäiset oireet näkyvät käsissä ja jaloissa. Kädet ovat aamulla niin jäykät, että tölkkien avaaminen ja käden nyrkkiin puristaminen on vaikeaa. Myös jalkaterät ovat arat.

— Aamulla kun lähtee kävelemään, päkiät ovat arat. Tekee mieli panna kengät jalkaan, kun paljain jaloin on vaikea liikkua, reumalääkäri Marjatta Leirisalo-Repo kuvailee.

Aamuoireet vähenevät päivän mittaan, kunhan lähtee liikkeelle. Liikkuminen alkaa helpottaa jäykkyyteen. Jonkinasteinen aamukankeus on kuitenkin normaalia.

— Meillä kaikilla on aamut on vähän hankalia. Viiden minuutin kankeus päästä sängystä on ainakin itselleni tyypillistä. Se ei ole nivelreuman oire, Leirisalo-Repo lohduttaa.

Jos jäykkyys kestää tunnin tai sitäkin kauemmin, kannattaa hakeutua hoitoon. Usein voi olla myös yleisoireita, kuten väsymystä, anemiaa tai lämpöä.

Hoito aloitetaan heti

Jos nivelreumaa päästään hoitamaan puolen vuoden sisään oireiden alkamisesta, saadaan yleensä hyvä tulos. Kansainvälinen suositus on, että hoitoon pitäisi lähteä neljä kuukauden sisällä oireiden alkamisesta.

— Se on todella lyhyt aika. Siis siitä, kun potilas alkaa ihmetellä, miksi päkiät ovat arat ja hän ostaa uudet kengät ja sitten vasta hakeutuu lääkäriin. Hyvin nopeasti pitäisi mennä lääkäriin, jos alkaa tällaisia oireita olla, Leirisalo-Repo toteaa.

Jos oireita on ollut kuusi viikkoa, tapausta aletaan hoitaa nivelreumana. Hoito halutaan aloittaa nopeasti, ettei ehdi syntyä pysyviä vaurioita ja että paksu nivel saadaan palautettua normaaliksi. Vain 15 prosenttia tapauksista paranee itsestään.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat