Jos masennus jatkuu pitkään, aivoverenkiertohäiriöiden riski kasvaa

Tuore tutkimus osoittaa, että masennusta potevat sairastuvat muita todennäköisemmin aivoverenkiertohäiriöihin. Riski saattaa rajoittua potilaisiin, joiden masennus on kestänyt pitkään. Riskiä ei havaita potilailla, joiden masennus paranee.

Pitkäaikaista masennusta potevien riski sairastua aivoverenkiertohäiriöön oli Stroke-lehden julkaisemissa tuloksissa 65 prosenttia suurempi kuin potilaiden, jotka eivät olleet masentuneita. Masennuksesta parantuneiden tai masennukseen vasta hiljattain sairastuneiden riski ei ollut suurentunut.

Keskimäärin yhdeksänvuotisessa seurannassa oli 4 300 potilasta. Aivoverenkiertohäiriöön sairastui kaikkiaan 344 potilasta.

Masennusoireet on yhdistetty aivoverenkiertohäiriöiden riskiin aiemminkin, mutta tutkimuksissa ei ole selvitetty, vaikuttaako masennuksen kesto sairastumisvaaraan.

Hiljattain julkaistussa dementiatutkimuksessa masennus suurensi sairastumisriskiä vain potilailla, joiden masennus paheni seurannan aikana. Havainnot viittaavat siihen, ettei kaikki masennus automaattisesti altista muille sairauksille.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Tunne aivovammat – katso video

Mikä ero on aivovammalla, aivoverenkiertohäiriöllä ja vaikka aivokasvaimella? Katso professori Olli Tenovuon haastattelu.

Aivovammat. 32:36

Lue myös:

    Uusimmat