Jo viikon vuodelevolla hälyttävät seuraukset – näin kävi nuorille miehille

Vuodelepo on tarpeen monille potilaille, mutta lepuuttamista ei kannata jatkaa tarpeettoman pitkään. Tuoreen tutkimuksen mukaan vuodepotilaiden lihakset alkavat surkastua jo viikossa. Samalla myös insuliiniherkkyys vähenee.

Tulokset perustuvat kokeeseen, jossa kymmenen tervettä parikymppistä miestä laitettiin vuodelepoon viikoksi. Heidän lihaksensa ja lihasmassansa mitattiin ja tutkittiin ennen lepoa ja sen jälkeen. Lisäksi mitattiin insuliiniherkkyyttä ja maksimaalista hapenottokykyä.

Viikon vuodelevon aikana koehenkilöt menettivät puolitoista kiloa lihaksia ja heidän insuliiniherkkyytensä huononi noin 30 prosenttia, tulokset osoittivat.

Samansuuntaisia havaintoja on saatu aiemminkin. Yhdessä niiden kanssa näyttää vahvasti siltä, että vuodelepo ja fyysinen toimettomuus johtavat lihasten surkastumiseen ja insuliiniherkkyyden vähenemiseen jo suhteellisen lyhyessä ajassa.

Tutkimus julkaistiin yhdysvaltalaisessa Diabetes-tiedelehdessä.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lisää lihasta!

Lääkäri ja kehonrakentaja Jan Sundell kertoi Studio55.fi-lähetyksessä helmikuussa 2014, miten seniori voi kasvattaa lihasmassaansa.

Lisää lihasta! 24:05

Lue myös:

    Uusimmat