Jo esidiabetes lisää vakavien sairauksien ja kuoleman riskiä

Diabetes on tunnettu sydän- ja verisuonitautien riskitekijä, mutta sairastumisvaara saattaa suurentua jo ennen kuin diabeteksen kriteerit täyttyvät.

Ilmiö havaitaan niin sanottua esidiabetesta potevilla eli henkilöillä, joiden glukoosiaineenvaihdunta on lievästi häiriintynyt.

British Medical Journalissa julkaistut tulokset perustuvat 53 tutkimuksen meta-analyysiin. Niiden perusteella esidiabetesta potevat ovat tavallista alttiimpia sairastumaan sepelvaltimotautiin ja aivoverenkiertohäiriöihin. Myös heidän riskinsä menehtyä oli vajaan 10 vuoden seurantojen aikana suurempi kuin osallistujien, joiden glukoosiaineenvaihdunta oli normaalia. Tutkimuksiin oli osallistunut yhteensä yli 1,6 miljoonaa miestä ja naista.

Tutkimuksen tulokset vahvistavat aiempia havaintoja ja viittaavat sydänriskien suurentuvan jo suhteellisen alhaisilla glukoositasoilla. Riskit suurenivat jo, kun paastoglukoosi oli 5,6 mmol/l. Diabetesdiagnoosin saa, kun paastoglukoosi ylittää 7,0 mmol/l.

Suomalaismiehistä 16 prosenttia ja naisista 11 prosenttia sairastaa aikuistyypin diabetesta, mutta suurin piirtein yhtä monella on esidiabetes. Ilman elämäntapamuutoksia ja hoitoa esidiabetes etenee usein varsinaiseksi diabetekseksi.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat