Infektiolääkäri: Hoida haava mätäkuussa hyvin

Mätäkuu on ajanjakso heinä-elokuussa, jolloin elintarvikkeiden sanotaan pilaantuvan herkemmin ja haavojen tulehtuvan nopeammin. Onko väitteissä perää, vai onko mätäkuu vain myytti?

Infektiolääkäri Maija Rummukaisen mukaan mätäkuun vaarat eivät ole tuulesta temmattuja. Suomessa eletään tuolloin yleensä lämpimintä kesää, ja niinpä riskejä aiheuttavat kuumuus ja hiki. 

– Bakteereilla on otollinen ilmasto lisääntyä ja levitä. Haavat kannattaa hoitaa toki aina hyvin, mutta mätäkuussa erityisesti. Kyllähän haavat tulehtuvat todella helposti tropiikissakin, mikäli niitä ei puhdisteta ja hoideta, Rummukainen muistuttaa.

Rummukainen kertoo muutamia vuosia sitten Töölön sairaalassa tehdystä tutkimuksesta, jossa todettiin leikkaushaavainfektioita ilmenneen mätäkuussa muita aikoja enemmän.

Ei aihetta erikoistoimiin

Mätäkuu ei muutoin pakota erikoistoimenpiteisiin arjessa. Esimerkiksi antibakteeristen tuotteiden käyttöä ei tarvitse lisätä.

– Vedellä puhdistaminen on riittävä toimenpide tavallisiin pintanaarmuihin. Saippua ja vesi ovat hyviä puhdistusaineita. Lisäksi voi käyttää perusvoidetta, ei tarvitse mitään antibakteerista. Maalaisjärjellä pärjää.

Leikkaustoimenpiteet ovat Rummukaisen mukaan yhtä turvallisia mätäkuun aikana kuin muulloinkin.

– Jos leikkaukseen on menossa, voi kyllä mennä. Sairaalat ovat tänä päivänä ilmastoituja, kuumuudesta ei siellä ole haittaa.

Ruokamyrkytykset pahin infektiouhka helteillä

Mätäkuun lämmössä on kuitenkin hyvä kiinnittää erityistä huomiota ruokatarjoiluun ja elintarvikkeiden säilytykseen.

– Näillä keleillä ruokamyrkytysten riski on äärettömän suuri, ja ne ovat helteillä pahin infektiouhka Suomessa. Pitää olla todella tarkka, ettei varsinkaan helposti pilaantuva ruoka jää pitkäksi aikaa pöydälle. 

Ruoka kannattaa huolehtia vikkelästi jääkaappiin ja varmistaa, että jääkaappi on riittävän viileä. Rummukainen ei suosittele syömään missään, missä ruoka on ollut pitkään esillä. Seisovat pöydät, joissa ruoka on seisonut kauan, ovat riskialtteimpia. 

– Suomessa toki terveysviranomaiset voivat vahtia tätä, mutta ulkomailla asiaa ei välttämättä vahdita. Seisovasta pöydästä kannattaa syödä heti kun se on katettu, Rummukainen neuvoo.  

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat