Mainos

Diabetes voi olla oireeton – näin moni sairastaa tietämättään

Studio55.fi-lähetyksessä keskusteltiin diabeetikon jalkaongelmista ja sairauden yleisyydestä Diabetesliiton Pirjo Ilanne-Parikan ja Jaana Huhtasen kanssa.

Diabetesliiton ylilääkäri Pirjo Ilanne-Parikka kertoo, että Suomessa on noin puoli miljoonaa diabeetikkoa ja reilu satatuhatta henkilöä, jotka eivät tiedä sairastavansa diabetesta.

– Mutta nyt näyttäisi siltä, että ehkäisy ja seulonnat tuottavat tulosta, eli uusien diabeetikoiden määrä on itse asiassa kääntynyt laskuun.

Etenkin kakkostyypin diabetes voi tulla yllätyksenä, sillä Ilanne-Parikan mukaan oireita ei välttämättä ole tai ne ovat epämääräisiä. Mikäli diabetesta ja sen oheissairauksia ei hoideta asianmukaisesti, esimerkiksi huonosti hoidettu jalan haava voi tulehtua ja pahimmillaan johtaa kuolioon ja amputaatioon.

Ilanne-Parikka sanoo, että diabeetikon riski saada esimerkiksi vakavia jalkavaurioita on noin 10–15-kertainen verrattuna muihin. Vuosittain diabeetikoille tehdäänkin noin 500 nilkan yläpuolista amputaatiota.

– Sitten kun otetaan vielä sinne varpaat mukaan ja tämmöiset pienemmät ongelmat, niin me liikutaan 1000–2000 amputaation välillä vuositasolla. Se on valtava määrä.

Diabetesliiton jalkojenhoitaja Jaana Huhtanen lisää, että amputaatiot vievät myös paljon resursseja ja rahaa. Tämä on vain yksi syy lisää, miksi diabeetikon tulisi huolehtia jalkojensa kunnosta erityisen hyvin.

Kuinka diabeetikon jalkojenhoito tapahtuu oikeaoppisesti? Minkälainen on hyvä sukka tai kenkä? Katso koko lähetys!

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.