Asiantuntija perustelee: Homeopatia vai koululääketiede?

Lääkäri, homeopaatti ja biologi Liisa Sulkakoski tarkastelee ihmisen terveyttä laajasta näkökulmasta. Sulkakoski on peräänantamaton homeopatian puolestapuhuja; siitäkin huolimatta, että Suomessa suhtautuminen on yhä nuivaa.

Liisa Sulkakoski on työskennellyt lääkärinä yli 30 vuotta, joista 20 vuotta myös homeopaattina. Sulkakoski hyödyntää työssään rinnakkain sekä koululääketiedettä että homeopaattista näkemystä terveydestä.

Hän on Suomessa harvinainen lajinsa edustaja. Valtaosa lääkäreistä sulkee yhä silmänsä homeopatialta. Äärimmäisen turhauttavaa, jos Sulkakoskelta kysytään.

− Olen yrittänyt selittää, että homeopatia tarjoaa todella hienoja aineita, jotka antavat lääkäreille lisää keinoja. Tavallinen lääke on aine, joka toimii aineen sääntöjen mukaan. Homeopatia on enemmän informaatiota. Ne eivät toimi samalla alueella, joten ei tarvitse pelätä, että ne häiritsevät toisiaan, Sulkakoski painottaa.

Homeopatia ja lääketiede täydentävät toisiaan

Sulkakosken vastaanotolla käy potilaita laidasta laitaan. Osa haluaa perinteistä lääkärin hoitoa, osa homeopatiaa, osa kumpaakin yhdessä. Asiassa edetään aina potilaan omien toivomusten mukaan.

− Tutkin potilaan lääkärinä, mutta pystyn samalla arvioimaan, sopiiko tilanteeseen myös jokin homeopaattinen keino. Asiassa ei ole mitään ristiriitaa.

− Kun esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivälle laitetaan lääkityksen oheen homeopaattinen lääke, vointi alkaa usein parantua ja verenpaine laskea. Sitten verenpainelääkettä aletaan pikku hiljaa vähentää, Sulkakoski kuvaa.

Edellä mainittua lääkäri-homeopaatti haluaa painottaa: nämä kaksi hoitomuotoa toimivat rinnakkain, toisiaan täydentäen. Kyseessä ei ole sota koululääketieteen ja homeopatian välillä.

− Saan tosin huomattavasti paremmat tulokset homeopaattina kuin lääkärinä, Sulkakoski lisää.

Tutkimus ei kiinnosta Suomessa

Arvioiden mukaan noin 50 000:lla lääkärillä EU:n alueella on homeopaatin koulutus. Noin miljoona ihmistä käyttää homeopatiaa sujuvasti. Keski-Euroopan apteekeissa on täysin normaalia tiedustella homeopaattisia lääkkeitä.

67 prosenttia sveitsiläisistä puolsi vuoden takaisessa kansanäänestyksessä homeopatian ottamista viralliseksi, korvauksenalaiseksi lääkkeeksi.

Entä Suomi?

− EU on antanut 1,5 miljoonaa euroa homeopatian tutkimiseen. Rahoilla järjestetään paikallisia tutkimuskeskuksia. Läntisistä EU-maista Suomi ja Irlanti eivät osallistu tutkimukseen. Ei siis ollut kiinnostusta eikä kukaan kerro meille asiasta mitään, Sulkakoski kritisoi.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat