Mainos

Oletko ruoka-allergikko? Saatat kärsiä ristiallergiasta

Aiheuttaako jokin ruoka-aine suussasi pistelyä tai kihelmöintiä? Oireet saattavat johtua ristiallergiasta. 

– Ristiallergiassa ihminen voi yhdelle allergeenille herkistyttyään saada oireita myös toisesta samankaltaisesta, allergologian professori Johannes Savolainen Turun yliopistosta sanoo. 

– Kun herkistyy vaikkapa koivulle, sen herkistymisen kautta voi saada oireita myös esimerkiksi omenasta. Ruoan allergeenit ovat valkuaisaineita, proteiineja.

Ristiallergia voi kehittyä siitepölyallergian kautta, mutta esimerkiksi viljoihin tai hedelmiin voi kehittyä ristiallergioita ilman koivulle herkistymistä.

– Henkilö voi tulla esimerkiksi maapähkinälle allergiseksi ja ristireagoida muiden pähkinöiden kanssa. Koivun siitepölyn ristiallergia on kuitenkin ehdottomasti kaikkein tavallisin ja yleisin aikuisten ruoka-allergia, Savolainen sanoo.

Raa'at ruoka-aineet aiheuttavat

Koivuallergikot reagoivat tavallisimmin omenan, päärynän, kirsikan, luumun, persikan ja nektariinin kanssa. Reaktioita aiheuttavat myös juurekset, kuten porkkana, selleri tai palsternakka sekä pähkinät. 

– Pujolle allergiset reagoivat monenlaisiin mausteisiin sekä selleriin tai fenkoliin. Heinien kanssa ristireagoivat taas kotimaiset viljat, mutta myös melonit ja kiivi.   

Oireina kutinaa, pistelyä ja limakalvojen turpoamista

Oireet alkavat usein välittömästi ruuan jouduttua suuhun. Ristiallergia ei yleensä ole vaarallinen, mutta kiusallinen kyllä.

– Suun limakalvo reagoi niin, että sitä kutisee, pistelee tai kihelmöi. Usein ilmenee myös limakalvojen turvotusreaktio, Savolainen kuvailee.

– Jos allergia on hankala, siihen liittyy tuntemusta, että kurkku turpoaa. Ristiallergioista ei kehity hengenvaarallisia reaktioita, vaikka epämiellyttäviä ovatkin – niistä ei siis kehity mitään hengitysteiden umpeen turpoamista tai verenpaineen laskua, mitkä liittyvät allergiseen yleisreaktioon.

Savolaisen mukaan on ollut hankalaa erottaa, onko esimerkiksi maapähkinäallergia ristiallergiaa vai allergiaa, johon liittyy vakavat reaktiot. 

– Näitä on ollut aiemmin vaikea tutkia, mutta nyt meillä on ollut käytössä laboratoriotestit, joilla voimme selvittää, mille yksittäiselle valkuaisaineelle henkilö on allerginen. Jos hän on esimerkiksi allerginen vain sille allergeenille, joka ristireagoi koivun kanssa, yleensä tilanne on vaaraton.

Vältä allergisoivia ruokia

Toisin kuin monet lapsuusiän ruoka-allergiat, kuten maito- tai kananmuna-allergiat, ristiallergiat eivät häviä. 

– Koivun siitepölyn ristiallergiat ennemminkin pahenevat ja laajenevat, Savolainen harmittelee.  

– Jos on kovin laaja-alaisesti allerginen koivulle, pujolle, heinälle ja näihin liittyy vaikeita ristiallergioita, niin kyllä se voi aiheuttaa hyvin merkittävää rajoitusta ruokavalioon. Joskus miltei kaikki kasvikset, hedelmät ja juurekset joutuu jättämään pois. 

Paras hoito ristiallergiaan Savolaisen mukaan on yksinkertaisesti allergisoivien ruokien välttäminen. Usein raakana allergiaa aiheuttavat hedelmät tai juurekset voi kuitenkin syödä keitettyinä tai muuten kypsennettyinä.

– Jos on hirveä himo allergisoivaan ruokaan, voi myös kokeilla antihistamiinia – lääke saattaa lievittää oiretta, Savolainen sanoo.

Kuvat: Colourbox.com

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.