Akupunktion tavoite on, että keho parantaa itse itsensä

Akupunktio on vanha kiinalainen hoitomenetelmä, josta on apua monenlaisiin vaivoihin. Akupunktiota yli 40 vuotta harjoittanut Antti Rautio kertoo, mihin akupunktio perustuu ja kenelle se sopii.

Perinteinen kiinalainen lääkintä, johon myös akupunktio lukeutuu, pyrkii parantamaan sairauden syyn ja vahvistamaan ruumiin omaa kykyä parantua. Perustan hoidolle muodostavat ihmisruumiista löytyvät 12 päämeridiaania sekä 8 sivumeridiaania. Ne kytkeytyvät toisiinsa ja muodostavat verkoston, joka ylläpitää kehon kuntoa.

Meridiaaneilla tarkoitetaan ratoja, joissa akupunktiopisteet sijaitsevat. Vielä nykyäänkään ei tiedetä tarkkaan, mitä meridiaanit ja akupisteet ovat, vaikka niiden toimivuus tunnetaan. Todennäköisesti akupunktiohoito on jonkinlaista ärsytystä, joka herättää soluinformaatiotoiminnan ja siten säätelee kehon hormoneja ja aineenvaihduntaa

− Kiinalaisessa lääketieteessä sanotaan, että meridiaanissa kulkevat qi- ja verienergiat. Nämä energiat ravitsevat ja puolustavat kehoa. Kiinalaisen lääketieteen mukaan sairauden osasyy on meridiaanin tukos. Kun avaamme näitä kanavia, ja sitä kautta ihminen alkaa parantua, Antti Rautio kertoo.

Näin akupunktio toimii

Rautio sanoo esimerkkinä tilanteen, jossa potilaalla on polvi kipeä. Hän menee lääkäriin, joka toteaa, että polvessa on kulumia. Kulumien osasyynä on polven nivelnesteiden väheneminen. Hoidoksi tarjotaan joko kirurgin veistä tai kipulääkkeitä.

− Akupunktiolla saadaan lisättyä aineenvaihduntaa, joka lisää nivelnesteitä ja sen myötä vähentää kulumasta aiheutuvia oireita.

− Potilaalle ei määrätä särkylääkkeitä, vaan hänen kehonsa omia mekanismeja säädellään. Tavoitteena on, että keho parantaa itse itsensä, Rautio kuvaa.

Toinen, varsin ajankohtainen esimerkki on flunssa. Siinä missä yksi nappaa taudin helposti, toinen säästyy pärskimiseltä. Mistä tämä johtuu?

− Jälkimmäisen vastustuskyky on parempi. Akupunktion avulla voidaan herättää ihmisen puolustuskykymekanismi tuottamaan lisää vastustuskykyä ja sitä kautta tuhoamaan viruksia.

− Tämä toki voi tapahtua myös ilman mitään hoitoa, mutta akupunktio voi nopeuttaa parantumista tai estää jälkitautien kehittymisen, Rautio lisää.

Akupunktio ei ole ihmeentekijä

Sitä, miksi akupunktio auttaa erilaisiin vaivoihin, ei voida todistaa tieteellisesti. On silti olemassa runsaasti kokemusperäistä tietoa siitä, että akupunktiohoidolla saadaan hyviä tuloksia.

Rautio ei voi itsekään luvata potilaalle etukäteen, että akupunktiokäsittelystä on hyötyä. Koska akupunktio on yksi hoitomuoto muiden joukossa, se ei ole mikään ihmeentekijä. Hoidot vaativat aikaa ja taitoa.

− Me yritämme aina parhaamme, ja mahdollisuuksia on paljon. Jos käsittely ei auta, kyseessä voi olla hyvin yksinkertainen asia. Onko juuri nyt sopiva aika ottaa hoitoja, onko tekniikka oikea tai ammattitaito riittävä, Rautio sanoo.

Turvallinen hoitomuoto

Tietyissä vaivoissa akupunktion toimivuudesta on paljon tuloksia, tietyissä ei. Yhtä lailla akupunktio auttaa vaivoihin, joita koululääketiede ei pysty hoitamaan.

− Suuri osa ihmisistä, jotka turvautuvat akupunktioon, tekee sen vasta sitten, kun kaikki muu on jo kokeiltu. Joskus onkin harmillista todeta, että vaiva on kehittynyt liian pitkälle ja se on erittäin vaikea hoitaa.

Hoitona akupunktio on erittäin turvallinen ja sopii periaatteessa kaikille. Ohessa on tärkeää tehdä yhteistyötä lääkärin kanssa.

Mikäli yhteistyö lääkäreiden kanssa johtaa siihen, että akupunktiota ruvetaan tutkimaan tosissaan ja siitä kirjoitetaan väitöskirjoja, voidaan lopulta löytää mekanismi, miksi meridiaanit ja akupisteet ovat vaikuttavia.

− Ainoa negatiivinen puoli on neulanpisto. Ihmiset saattavat hieman pelätä sitä, mutta se on turhaa. Hyvä pistos ei periaatteessa satu ollenkaan.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat