Mainos

Aivoinfarktin kokenut Marja: Menetin totaalisesti kontrollin itseeni

Liikenneonnettomuus viisi vuotta sitten muutti Marjan elämän peruuttamattomasti. Niskan retkahtaminen johti kahdeksan päivää tapaturman jälkeen aivoinfarktiin. Marja kertoo, miten hän on selvinnyt elämänsä isoimmasta haasteesta.

Aamu vuonna 2005 on painunut lähtemättömästi Marjan mieleen.

Auto, liukas keli - kaikki tapahtui nopeasti. Marjan auto iskeytyi ketjukolarin jatkoksi, sinkoutui moottoritien ohituskaistalle ja toisen auton päälle. Marja havahtui täysin romuuntuneen ajoneuvon sisältä.

− Pääsin ihmeen kaupalla itse autosta ulos. Rintaan koski, minua huimasi ja silmissä musteni, Marja kertaa ketjukolarien sumaa, joka osui hänen tielleen työmatkalla.

Aluesairaalan röntgenkuvat paljastivat useita luunmurtumia sekä rintalastan murtuman. Potilas kotiutettiin kahden viikon sairaslomalle.

Marja paranteli vammojaan hissukseen kotona. Noin viikon kuluttua kolarista iski valtava päänsärky.

− Soitin terveysasemalle, jossa kukaan ei osannut sanoa mitään. Työterveyshuollossa lääkäri epäili "ruoskaniskuvammaa", joka tulee, kun niska retkahtaa. Lääkäri teki hakemuksen magneettikuvauksiin, mutta asia jäi siihen.

Romahdus

Kahdeksan päivää kolarin jälkeen Marja heräsi uuteen aamuun huonovointisena. Silmät tuntuivat aroilta, ja niissä pyöri mustia palloja.

Marja vaipui uudestaan uneen. Herätessään hän huomasi kauhistuksekseen, että pidätyskyky oli kadonnut.

− Menin vessaan, jossa romahdin lattialle. En pystynyt nousemaan itse ylös. Yritin huutaa miestäni apuun, mutta suustani tuli vain mölinää.

Puoliso tajusi toimia ripeästi. Hätäkeskuspäivystäjä tunnisti tilanteen: kyseessä oli aivoverenkiertohäiriö.

− Kaikki tapahtui nopeasti. Minut laitettiin tippaan. Olin aivan jääkylmä sisältäpäin, ja minua pelotti hirveästi. Ajattelin, että kuolen aivan varmasti. Kuka pitää lapsista huolta? Marja muistaa pohtineensa ambulanssin paareilla.

Vajaan 20 minuutin matkan aikana Marjalle iski toispuolinen halvaus. Sairaalaan saavuttaessa koko vasen puoli kehoa oli jähmettynyt paikoilleen.

Marja kiidätettiin magneettikuvauksiin. Nopea liuotushoito olisi voinut korjata tilanteen. Marjan epäonneksi kuvaus ei paljastanut, onko kyseessä vuoto vai tukos. Potilas siirrettiin osastolle odottamaan.

− Osastolla aloin ymmärtää, mitä minulle oli tapahtunut. Olin menettänyt totaalisesti kontrollin itseeni. En pystynyt puhumaan tai nielemään. Ajattelin, että jos näin voi käydä yhtäkkiä, voiko myös sydämeni lakata lyömästä, Marja ajatteli ja pelkäsi nukahtaa, vaikka oli rättiväsynyt.

Totuus teki kipeää

Kaksi päivää myöhemmin Marja pääsi varjoainekuvauksiin, joissa paljastui selkeä syy ja seuraus aivoinfarktiin: aivovaltimo oli vaurioitunut kolarissa.

Marja sai vihdoin oikeanlaista hoitoa ja vietti sairaalassa kaksi viikkoa. Siitä matkan oli tullut edetä jatkokuntoutukseen. Kuntoutusta on tarjolla Suomessa liian vähän, ja tämän myös Marja sai huomata.

− Minulle ei löytynyt heti paikkaa. Päädyin oman kotipaikkakuntani terveyskeskuksen vuodeosastolle.

Marja vietti vajaa kolme viikkoa dementoituneiden vanhusten seassa. Sängyssä maatessa oli aikaa miettiä.

− Oli pakko ymmärtää, että olen totaalisen avuton ihminen. Se on kauhea asia, joka kestää pitkän aikaa tajuta.

Kuntoutuminen on vaativa prosessi

Lopulta Marja pääsi Tampereen yliopistollisen sairaalan neurologiselle kuntoutusosastolle. Kahden kuukauden kuntoutusjakso otti Marjalta luulot pois heti alkuun.

− Se ei mene kuten elokuvissa, että joku vain käskee nousemaan. Alkutestissä piti seistä yhden minuutin ajan. Jo se oli minulle ylivoimaista.

Ihminen ei voi olla passiivinen hoidettava, jos hän haluaa onnistua. Marja kokosi sisunsa ja hahmotteli mielessään hetkeä, jolloin hän pääsee vihdoin kotiin. Sitten kaikki olisi hyvin.

− Todellisuudessa kotiinlähtö on iso ja raskas asia henkisesti. Kotiutuessa pystyin kävelemään 50 metriä kepin kanssa. Vasen käteni ei tehnyt mitään. Olin pyörätuolissa, ja sain kotikunnaltani henkilökohtaisen avustajan kolmeksi tunniksi päivässä, Marja kuvaa tilannetta.

Suhtautuminen elämään muuttui

Aivoinfarktista on kulunut nyt viisi vuotta. Marja pystyy kävelemään kepin avulla pitkiäkin matkoja. Fyysinen toimintakyky on parantunut huomattavasti. Muutoksia on tapahtunut myös henkisellä puolella.

− Tämä on enemmän avannut ovia kuin sulkenut, Marja toteaa rauhallisesti.

Ennen aivoinfarktia Marja eli urakeskeistä elämää, jossa oli tärkeää todistaa jatkuvasti sekä itselle että muille pärjäävänsä. Nyt Marja on opiskellut lisää ja vaihtanut työtehtäviä.

− Ilman kokemaani en olisi kyennyt katsomaan elämää nykyisestä näkökulmasta.

Studio55/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.