Äiti ja tytär sairastuivat peräjälkeen syöpään

Syöpä ei ollut ennen vuotta 2006 Marjalle vieras sana. Tautia oli ollut suvussa ennenkin. Se ei Marjaa silti erityisemmin huolettanut.

− Rinnat kyllä tutkin säännöllisesti, mutta muuten en kiinnittänyt huomiota koko asiaan, Marja sanoo.

Vuoden 2006 keväällä Marja alkoi kärsiä oudoista oireista. Hän tunsi itsensä jatkuvasti väsyneeksi. Lenkin jälkeen tuli huono olo.

− Perussairauteni astman lisätutkimusten yhteydessä pääsin tutkimuksiin myös oudosta kyhmystä, joka oli ilmaantunut vatsaani tutkimuskutsua odotellessa.

Tilanne sai hetkessä vakavan käänteen: Marja oli sairastunut munasarjasyöpään. Kasvain oli todennäköisesti pahanlaatuinen.

"Aktivoiduin toimimaan"

Tieto syövästä lamautti täysin ajatustoiminnan. Lääkäri tiedusteli, oliko potilaalla mitään kysyttävää.

− Mitään ei tullut mieleen, esimerkiksi että minkälainen syöpä tässä on kyseessä ja onko se levinnyt, Marja kertaa pysäyttävää hetkeä.

Vakavan diagnoosin jälkeen osa aktivoituu toimimaan, osa lamaantuu täysin. Marjan hetkellinen lamaannus meni nopeasti ohi. Diagnoosi oli järkytys, mutta samalla Marja tiesi, että mahdollisuus oli ollut olemassa.

− Aloin etsiä netistä tietoa. Latasin Stakesin sivuilta hoitotestamentin. Merkitsin siihen, ettei minulle saa antaa hoitoja, jotka eivät tuo pidemmällä aikavälillä hyötyä.

Kaksi päivää diagnoosista Marja oli jo matkalla leikkaukseen peruutuspaikan turvin. Operaatio ja sitä seuranneet kuusi sytostaattihoitoa sujuivat hyvin.

− Syöpäkasvain saatiin kokonaan pois, eikä etäpesäkkeitä löytynyt. Olin positiivisella mielellä.

Kaksi viikkoa sytostaattihoitojen päättymisestä Marja oli jo palaamassa normaaliin elämään, kun todellinen pommi tuli: myös oma tytär oli sairastunut syöpään.

Elämän vaikein hetki

Marjan ja hänen puolisonsa Heikin tyttären diagnoosi ei antanut toivoa. Sappirakon syöpä oli levinnyt maksaan, ja lääkäri antoi elinaikaa vain 2−3 kuukautta.

Elettiin vuoden 2006 lokakuun alkupäiviä. 35-vuotias Sanna sinnitteli joulun yli ja menehtyi loppiaisena.

Surutyö alkoi jo silloin,

kun toivonkipinä sammui.

Aina on toivoa, kun on elämää.

Niinhän sitä sanotaan,

mutta minun uskoni ei siihen riitä.

Realismi ei ole

mukava matkakumppani.

Eikö tässä ole mitään positiivista, Marja ja hänen miehensä kysyivät itseltään kauheassa tilanteessa. He päättivät tarrautua positiiviseen; sitä oli hakemalla haettava.

− Tsunameissa voi kuolla kokonaisia perheitä. Mietimme, että meillä on edes aikaa varautua tilanteeseen. Missään vaiheessa en kysellyt, että miksi juuri meille kävi näin, Marja sanoo ja lisää, että oma syöpä jäi tyttären diagnoosin myötä täysin taka-alalle.

Valonpilkahduksia surun keskellä

Marja ja hänen puolisonsa löysivät kumpikin omat keinonsa käsitellä surua.

Puhelias Marja halusi keskustella. Hän avautui ystävilleen lenkillä. Jo ulkoilu itsessään toi akuutin avun ahdistukseen. Marja kävi myös kahdessa sururyhmässä, joissa puhuminen tuntui hyvältä.

Olemmeko me äiti ja isä?

Kun ei ole enää ketään,

joka kutsuisi meitä niin.

Isovanhemmat olemme,

mutta tipahtivatko äiti ja isä

välistä pois?

Onko taloudessanne lapsia?

Rasti ruutuun.

Ei kysytä, onko ollut.

Se ei enää markkinoita hyödytä.

− Minua lohdutti myös Leena Vilkan kirja Rakas lapseni. Siinä on 14 tapausta, joissa lapsi on kuollut eri syistä. Suruprosessi kaikilla on silti samanlainen.

Marja oli itsekin kirjoittanut viimeiset 20 vuotta pöytälaatikkoon terapiamielessä. Sannan sairastuttua Marjan mieleen alkoi putkahdella öisin valokuvamaisia tilanteita. Niistä syntyi runokirja Surun enkeli.

− Kirja kertoo sairastumisesta, kuolemasta ja hautajaisten jälkeisestä ajasta. Se oli minulle tavallaan surutyön päätös.

Kursivoidut otteet Surun enkeli -kirjasta.

Studio55/Jenni Kokkonen

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.