Mainos

30-vuotiaana pimeni − Susanna ei muista vaatteitaan tai edes aviomiestään

Susanna Laine oli juuri täyttämässä 30 vuotta, kun hänen elämänsä pysähtyi pään verisuonen repeämiseen. Susanna kertoo 12 vuotta myöhemmin, miten hän selviää arjessa muistisairauden kanssa.

Perusterve, elämäntavoiltaan kunnollinen Susanna ei aavistanut, millainen yllätys häntä odottaisi 30-vuotissyntymäpäivän kynnyksellä. Susanna oli viettämässä ystävänsä hääjuhlaa, kun kaikki pimeni.

− Olen kuullut jälkeenpäin, että menin tajuttomaksi ja näytin siltä kuin olisin kuollut. Kohtaus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, Susanna kertaa.

Susanna havahtui ensimmäistä kertaa sairaalassa. Hän ei ymmärtänyt lainkaan, mitä oli tapahtunut.

Lääkärin papereista selvisi myöhemmin, että Susannan päässä oli revennyt verisuoni. Potilaan kriittisestä tilasta kertoo, että tämän elimille ehdittiin jo suunnitella jatkotoimenpiteitä.

− Sain ensiapuna paljon uutta verta. Katkennut suoni harsittiin kokoon, ja ompeleen päälle asennettiin pieni metallilieriö, ettei suoni repeä samasta kohtaa uudestaan.

Harhojen vallassa

Kriittinen tila saatiin lopulta vakaaksi. Sen sijaan maailma, jossa Susanna oli tähän asti elänyt, oli kerrasta poissa.

Susanna oli omien sanojensa mukaan aivan sekaisin.

− Minulla ei ollut minkäänlaista suhteellisuuden tajua. Milloin olin ollut Tarja Halosen kanssa lounaalla, milloin joulupukin kyydissä.

− Mieheni tuli väsyneenä töiden jälkeen katsomaan minua sairaalaan. Suutuin, kun hän ei uskonut, että olen ollut Batmanin kanssa lounaalla, Susanna kuvaa harhojaan.

Susanna tajuaa jälkeenpäin, että hänen tilansa vaati omaisilta paljon.

− Onneksi heille oli kerrottu, mistä asiassa oli kyse. He lähtivät ikään kuin juttuun mukaan.

Tiivis kuntoutus

Vähitellen oma olotila alkoi valjeta Susannalle. Järkytys oli kouriintuntuva. Hän oli alkuun halvaantunut ja kaikessa suhteessa täysin riippuvainen muista.

− En löytänyt yhtään mitään tai ymmärtänyt asioita. Avasin vaatekaapin oven ja totesin, että sairaan makeita vaatteita, kenen nämä ovat?

Elämän perustoiminnot oli opeteltava uudestaan: suomen kieli, käytöstavat, vaatetus, koko oleminen ja eläminen. Pelkkään sanojen taivuttamisen opetteluun meni kaksi vuotta.

Vuodet 1999−2003 kuluivat tiiviisti kuntoutuksessa.

− Sinä aikana opin liikkumaan, puhumaan ja toimimaan jotenkuten itsenäisesti lappujen ja kännymuistutusten avulla.

Muisti pätkii yhä

Kaksitoista vuotta myöhemmin Susannan tila ei tule enää muuttumaan. Diagnoosi, amnestinen muistihäiriö, on osa Susannan elämää aina.

Susanna pärjää arjessa ilman henkilökohtaista avustajaa. Hän on keksinyt tapoja, joilla kiinnittää asioita muistiin. Arki on siitä huolimatta täynnä haastavia tilanteita.

− Saatan lisätä ruokaan tabascoa kolminkertaisen määrän tai päästää koiran vapaaksi metsässä ja unohtaa sen nimen. Ulkovarastoon mennessä totean, että onpa täällä mukavia viinilaseja. En muista, että olen itse ne ostanut, Susanna kuvaa aivovamman vaikutusta muistiin.

Susannan perheeseen kuuluu kolme lapsipuolta ja aviomies, joka on pysynyt vaikeuksien myötä kumppaninsa rinnalla. Hän myös vetää Aivovammanyhdistyksessä omaisten keskusteluryhmää.

− On se vaatinut paljon. Minä koen, että hän on uusi mies, hän taas kokee, että kukas tämä erikoinen nainen on. Minulta voi edelleen tulla impulsiivista käytöstä.

"Elämä on arvokasta"

Susanna joutui 30-vuotiaana luopumaan koko entisestä elämästään. Hänen on yhä vaikea uskoa, että työkyvyttömyyseläke kestää loppuelämän.

Kaikesta huolimatta Susanna on onnistunut kääntämään tilanteen voitokseen.

− Lähdin yksi päivä miettimään, mitä kaikkea olin haaveillut arjen kiireissä. Nyt kun olen eläkeläinen, käytän aikani hyvään elämään; harrastuksiin, ystäviin ja koiraan, jonka hankin sairastuttuani. Kyllä puuhaa riittää.

Susannalla riittää annettavaa myös muille saman kokeneille. Hän vastaa Aivovammayhdistyksessä vapaa-ajan tapahtumista.

− Tärkeintä on avoin keskustelu. Se auttaa paljon, sillä ulkoisesti olen kuten kuka tahansa nelikymppinen.

− Jokainen päivä tuo uusia haasteita, joista yritän selvitä. Olen pärjännyt hyvin tällä asenteella. Elämä on sen verran arvokas asia, että eletään se vaikka vammaisena, Susanna sanoo.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.