Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan yliopistonlehtori Yvonne Holm kertoo, mitä luonnon antimia kannattaa välttää.
Esimerkiksi kaneli, joka auttaa säätelemään verensokeria, voi olla enemmissä määrin nautittuna haitallista.
– Kaneli auttaa säätelemään verensokeria, mutta se sisältää kumariinia, joka on haitallinen maksalle. Kumariiniainetta on erityisesti Suomessa tarjolla olevassa kiinalaisessa kassiakanelissa, kertoo Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan yliopistonlehtori Yvonne Holm.
– Ceyloninkanelissa ja muussa Sri Lankasta tulevassa kanelissa sitä ei ole. Mutta sitä taas on hankala tuoda Suomeen, ja sitä tuodaan pieniä määriä.
Villikasvit
Leskenlehden lehtiä on käytetty yskänlääkkeenä, mutta kasvi on kiistanalainen. Leskenlehti kukkii ensimmäisenä keväällä, mutta lehdet tulevat vasta myöhemmin kesällä ja syksyllä.
– Leskenlehti sisältää pyrrolitsidiinialkaloideja, jotka ovat tunnetusti maksamyrkkyjä, joten sen vuoksi leskenlehden lehtien käyttöä pitäisi välttää, opastaa Holm.
– Samoja aineita sisältää myös rohtoraunioyrtti. Sitä on käytetty paljon kansanlääkinnässä, mutta meidän on pakko sanoa, ettemme voi suositella sitä.
Trooppinen papaija on yksi niistä hedelmistä, joita on käytetty ennen vanhaan abortin yrittämisessä.
– Monia yrttejä on kokeiltu ja käytetty aborttia yrittäessä, varsinkin ennen vanhaan, kun aviottomat lapset olivat katastrofi. Jos papaijaa aikoo tarjota raskaana olevalle, ei kannata tarjota raakaa vaan kypsää papaijaa.
Kamomillasta allergiaa
Myös puolanminttu (englanniksi Pennyroyal) on yritti, jota ei kannata nauttia paljon, sillä se voi olla huono maksalle. Maksa joutuu aina koville, kun se joutuu muokkaamaan vierasaineita.
– Katajanmarjoja ei kannata syödä ylen määrin, ne ärsyttävät munuaisia. Kun niitä käyttää kohtuullisesti, on marjoilla nestettä poistava vaikutus. Suurta annosta ei kannata nauttia kerralla.
Asterikasviheimoon kuuluvat kasvit kuten siankärsämö ja kamomilla ovat yleisiä kasveja, mutta ne voivat aiheuttaa helposti allergiaa.
– Tyypillisiä allergia on kosketusallergia. Silmät alkavat punoittaa ja turvota, ja iho alkaa kutista.
– Jos tietää, että on heinäkasveille allerginen, asterikasveja tulisi välttää, sillä ristiallergia on mahdollinen, tiivistää Holm.
Kuvat: Colourbox.com
Studio55.fi/Siiri L'Ecuyer
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää