Mainos

Villitys hoivakodissa: Rollaattorit tuunataan!

Koivukylän hoivakodissa on meneillään erikoinen projekti: rollaattorien tuunaus.

Muutama Koivukylän hoivakodin työntekijä sai viime vuonna idean rollaattorien tuunaamisesta. Miksi?

– Asukkaillamme on käytössä hyvin paljon rollaattoreja. Samannäköisinä ne menevät herkästi sekaisin keskenään, Koivukylän hoivakodin johtaja Satu Packalen selittää.

– Lisäksi tällaiset apuvälineet mielletään usein vähän vastenmielisiksi, kömpelöiksi ja rumiksi – ne kertovat sairaudesta. Työntekijät päättivät, että olisi hienoa, jos kukin voisi tehdä rollaattorista omannäköisensä.

Inspiraationa tuunaamisessa voi toimia esimerkiksi lempiväri, harrastus tai ammatti.

– Vaikka ihminen ei muistaisi omaa nimeään, rollaattoriin tehtyjen nuottien kautta musikaalinen ihminen saa tunteen jostakin tutusta. Tällä hetkellä meillä on suunnitteluasteella auton näköinen rollaattori entiselle autonkuljettajalle.

Rollaattorit suunnitellaan yhdessä asukkaiden kanssa. Käytännön tekemisessä autetaan.

– Hoitajamme olivat vilpittömän murtuneita, kun kuulivat, ettei idea rollaattorien tuunauksesta ollut ensimmäinen laatuaan. Mutta onhan se vain hienoa, jos mahdollisimman moni pääsee tekemään tällaista.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Koivukylän hoivakoti

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.