Mainos

VIDEO: Hautapaikka voi olla myös meri

Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n puheenjohtaja Kyllikki Forsius kertoi, että vainajan voi haudata myös muualle kuin hautausmaalle.

Sellaisessa tilanteessa, kun vainaja haluaa tulla haudattavaksi muualle kuin hautausmaalle, asiasta kerrotaan krematoriolle.

– Se on mahdollista, on osoitettu tällaisia yhteisvesialueita. Krematoriot valvovat sitä, että mihin vainajan tuhka lasketaan ja koska, hautausyrittäjä ja Suomen Hautaustoimistojen Liitto Ry:n puheenjohtaja Kyllikki Forsius kertoo.

Yleensä kyseessä on merialue. Vesialueet, kuten järvet, ovat usein maanomistajien hallussa. Myös muille vesialueille hautaaminen on mahdollista, kunhan siihen on saanut maanomistajan luvan.

Omaisen voi myös haudata omalle maalle, esimerkiksi kartanon tai maatilan maille.

– Kyllä voi haudata, mutta sinne ei saa laittaa hautamuistomerkkiä. Eli sinne ei saa luoda hautausmaata, koska se on luvanvaraista. Mutta tuhkan saa haudata, kun on maanomistajan luvat ja ne on ilmoitettu krematoriolle, Forsius kertoo.

Hautaustoimilaissa määrätään, että hautaukseen ja tuhkaukseen on ryhdyttävä viipymättä. Tuhka on kätkettävä yhteen paikkaan vuoden kuluttua tuhkauksesta. Uurna yleensä lasketaan viikon kuluttua tuhkauksesta.

Millä tavalla voi itse vaikuttaa omiin hautajaisjärjestelyihin? Katso lähetys!

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.