Verkkokaupan säännökset muuttuivat – tiedätkö oikeutesi?

Tarkkana verkkokaupassa! 26:37

Studio55.fi-ohjelmassa vieraillut lakimies Katri Väänänen kertoo, millä tavalla kuluttajan kannattaa huomioida viime viikolla voimaan tulleet, etämyyntiä koskevat uudet säännökset.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Katri Väänänen kertoo, että uusien säännösten taustalla on EU:n kuluttajaoikeusdirektiivi, jonka tarkoitus on harmonisoida etämyyntiä koskevat säännökset koko EU:n alueella.

Väänäsen mukaan kuluttajan kannalta merkittävä muutos on se, että vastaisuudessa kuluttaja joutuu maksamaan tuotteen palautuskulut, ellei yritys ole sitoutunut vastaamaan niistä.

– Meillähän on tähän asti ilmaista sen tuotteen palauttaminen, mutta vastaisuudessa tällaiset kulut voivat tulla asiakkaalle, sanoo Väänänen.

Uusien säännösten myötä kuluttajan täytyy jatkossa olla aktiivisempi siinä tapauksessa, että hän haluaa perua tekemänsä tilauksen.

– Se ei nyt vaan riitä, että sen tuotteen jättää noutamatta postista, vaan lisäksi täytyy aina tehdä aktiivisesti ilmoitus sille yritykselle, sanoo Väänänen.

Väänänen kertoo, että yrityksen täytyy uuden lain mukaan tarjota kuluttajille kaupan peruuttamislomake. Tuotteen tilauksen voi peruuttaa lomaketta käyttämällä, tai tehdä peruuttamisilmoituksen muuten kirjallisesti.

Uudet säännökset eivät koske EU:n ulkopuolisia toimijoita, mutta Väänänen muistuttaa, että jos ulkomaalainen toimija markkinoi tuotteitaan verkossa suomalaisille kuluttajille suomen kielellä, pitäisi EU:n ulkopuolisen toimijan noudattaa Suomen lainsäädäntöä.

– Siitä huolimatta ennen kuin ostaa ulkomaalaiselta toimijalta kannattaa kuitenkin aina tarkistaa, millaisilla ehdoilla yritys kauppaa käy.

Väänänen neuvoo tarkistamaan ulkomaalaisen toimijan sivuilta muun muassa, mitä tuotteen lähetys- ja palautuskulut maksavat, ja myös esimerkiksi sen, saako kuluttaja asiakaspalvelua tarvittaessa suomen kielellä.

– Saattaa olla näinkin, että markkinointi- ja verkkosivut ovat suomen kielellä, mutta sitten kun tulee jotakin ongelmaa, voi olla, että tarjotaan vaikka vain englanniksi asiakaspalvelua, kertoo Väänänen.

Millaisista asioista tunnistaa luotettavan verkkokaupan? Millä maksutavoilla verkkokaupan ostokset kannattaa maksaa? Katso Väänäsen haastattelu kokonaan!

Lue myös:

    Uusimmat