Vanki: Tällaista on elämä suljetulla osastolla

Normaalisti Antti saa puhua puhelimessa viisi minuuttia päivässä. Hän soittaa tuolloin aina vaimolleen. Ulkopuolelta kukaan ei pysty ottamaan Anttiin yhteyttä. Nyt on poikkeustilanne: Antti vastailee toimittajan kysymyksiin siitä, millaista on elämä vankilassa.

Ääni langan toisessa päässä kuulostaa nuorelta ja ystävälliseltä. Kolmikymppinen Antti on istunut Keravan vankilan suljetulla osastolla viime helmikuusta asti.

– Rikoksen takia. Minulla on päihdetausta, Antti sanoo.

Hän ei ole ensimmäistä kertaa kiven sisällä. Tällä kertaa tuomio on, ainakin toistaiseksi, kaksi vuotta ja viisi kuukautta ehdotonta vankeutta.

– Olen sellainen vanha venkula, ettei minulla mennyt viikkoa kauempaa tänne sopeutumiseen.

Työ vie ajatukset pois vankeudesta

Päivät vankilassa kuluvat suunnilleen näin: Antti herää kuuden aikaan. Hän keittää kahvin – sellissä on oma kahvinkeitin –, juo kupillisen ja lähtee puoli seitsemän maissa keittiölle tiskaamaan ja jakamaan vangeille aamupuuroa.

Tunnin–puolitoista kestävän vuoron päätyttyä Antti menee takaisin selliin odottamaan lounasta. Sitä hän lähtee jakamaan yhdeltätoista. Vuoro loppuu hieman kahdentoista jälkeen, jolloin Antti palaa selliin odottamaan päivällisaikaa. Päivällisen hän jakaa kolmelta. Sen jälkeen työt siltä päivältä loppuvat.

– Olen itse halunnut tehdä töitä täällä ollessani. Helpottaa, kun on myönteinen asenne ja hyvät välit henkilökunnan kanssa. Tämä on niin pieni talo, että vanginvartijoiden kanssa pystyy olemaan enemmän vuorovaikutuksessa. Ainahan se on virallisissa asioissa virallista, mutta kerrosvartijoiden kanssa heitetään välillä huumoriakin. Olen ollut myös sellaisissa kivitaloissa, joissa vangeilla ei ole ollut vartijoihin juuri mitään kosketusta.

– Tekeminen ja kiire ovat myös siinä mielessä ehdottomasti hyväksi, että pääsee unohtamaan ainakin hetkeksi sen, että on vankilassa. Itselleni se on terapeuttista.

Eikä työssä ole valittamista.

– Tämä taitaa olla paras duuni, jota olen missään kivitalossa tehnyt. Vuorot keittiössä ovat sopivan lyhyitä, eivät sellaista pitkäveteistä seisoskelua kuin useimmissa vankilatyöpaikoissa. Palkkaa saan 120 euroa kuukaudessa.

– Ruoka täällä on kyllä mielestäni mautonta. Raaka-aineet ovat hyviä, mutta mausteet puuttuvat.

"Odottelen seuraavaa päivää"

Antti pääsee ulkoilemaan joka päivä tunniksi tai puoleksitoista. Yleensä pihalle lähdetään puoli kuuden maissa illalla.

– Ulkoillessa tulee treenattua. Juuri eilen pelasimme jalkapalloa ja ultimate frisbeetä. Talvella saa käydä vankilan liikuntasalilla.

Kun Antti ei ole työvuorossa keittiössä tai ulkoilemassa pihalla, hän viettää vapaa-aikaa sellissään.

– Silloin en tee oikein mitään. Lepäilen ja odottelen seuraavaa päivää.

Välillä vankilassa vierailee kirkon väkeä pitämässä musiikkiesityksiä ja jumalanpalveluksia. Televisiota Antti ei juuri katso aamu-tv:tä lukuun ottamatta.

– Internetiä kyllä kaipaan, sitä täällä ei ole. Kirjastosta saa kirjoja lainaksi, mutta itse luen enemmän Raamattua. Aloin lukea sitä jo edellisen tuomion aikaan ja olen jatkanut tähän päivään saakka, Antti sanoo.

Parhaillaan Antti osallistuu myös Juuret vapauteen -projektiin, jota Keravan vankila toteuttaa yhteistyössä Rikosseuraamuslaitoksen ja Kriminaalihuollon tukisäätiön kanssa vankien hyvinvoinnin ja elämänhallinnan lisäämiseksi.

– Kasvatamme kurssilla muiden vankien kanssa vihanneksia ja uusia perunoita. On aika ainutlaatuista päästä tekemään tällaista.

Selliä ei saa sisustaa

Aluksi Antti jakoi Keravalla saman sellin viiden muun ihmisen kanssa. Sieltä hän siirtyi neljän hengen selliin. Nyt Antti on päässyt selliin, jossa on vain yksi toinen vanki.

– Yksityisyyttä täällä ei ole.

Selli on kahdeksan neliömetrin kokoinen. Siellä on sänky, pöytä, tuoli, televisio, dvd-laite ja vessa.

– Tilaa ei saa sisustaa mitenkään lukuun ottamatta ilmoitustaululle kiinnitettyjä kortteja ja omia piirustuksia. Ikkunassa saa olla vankilan omat verhot, mutta pöydällä ei edes pöytäliinaa. Välillä tehdään "tupatarkastuksia", ja jos niissä huomataan jotain ylimääräistä, se otetaan pois, Antti kertoo.

Niin lähellä, mutta niin kaukana

Antti on tavannut vankilassa vanhoja kavereita, mutta ei halua enää muodostaa uusia kaveruussuhteita.

– Tiedän kokemuksesta, että vankilaystävyys ei ole oikein suositeltavaa.

– Kotiin minulla on ikävä joka päivä. Vaikka pidän itseni kiireisenä, etten niin sanotusti ehtisi ajatella, kaipaan joka ilta vaimon viereen.

Vaimo käy tapaamassa Anttia viikonloppuisin yhtenä tai kahtena päivänä 45 minuutin ajan.

– Emme saa olla kahdestaan emmekä koskettaa toisiamme. On aika raastavaa olla niin lähellä, mutta kumminkin niin kaukana.

Vierailuilla puhutaan niin vaimon asioista kuin asioiden etenemisestä vankilassa.

– Kyllä se vähän sitä on, että vaimo odottaa, milloin pääsen avotaloon, milloin on perhetapaamisia, riittävätkö rahat…

"Pelottaa, pystynkö olemaan ilman päihteitä"

Viime viikolla Antti pääsi omin päin vankilan ulkopuolelle hoitamaan virallisia asioita. Vaimoaan hän ei tuolloin nähnyt.

– Kun olen syyskuun lopussa lusinut tarpeeksi tuomiostani ja loma-aika aukeaa, saan alkaa hakea lomia. Niitä on mahdollista käyttää kolme vuorokautta kahdessa kuukaudessa.

Mitä Antti odottaa eniten ajalta vapaudessa?

– Omaa kotia, läheisyyttä ja rakkautta. Se pelottaa, pystynkö olemaan ilman päihteitä. Jos päihdeongelmaa ei hoida, millään muilla tukitoimilla ei oikeastaan ole merkitystä – on lähes sataprosenttisen varmaa, että silloin tulee takaisin vankilaan.

– Itse olen työstänyt päihdeongelmaani jo viitisen vuotta, ja vasta nyt alkaa näkyä muuttumisen merkkejä. Toivon, ettei tänne tarvitsisi enää palata.

*Haastateltavan nimi on muutettu.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Juuret vapauteen -projekti, Lehtikuva, Colourbox

Rikollisesta arvostetuksi kirurgiksi – "Olen saanut työlläni anteeksiantoa pahoista teoista"

Vankilanjohtaja kertoo: Tällaista on naisvankien elämä

Pitkäaikainen vanginvartija: Jos joutuu pelkäämään, ei ole oikealla alalla