Mainos

Vanhukset pikavippien uusina ongelmakäyttäjinä

Leila Simonen haastatteli eri ikäisiä naisia heidän suhteestaan rahan tuloon ja kulutustottumuksiin. Hän raportoi yllättävistä tuloksista kirjassaan Naiset ja raha (2008).

Pikavippien holtiton käyttö liitetään useimmiten nuoriin aikuisiin. Ikäihmiset, etenkin naiset, ovat vippien ongelmakäytön suhteen kasvava ryhmä.

− Yllätys on suuri, kun eläkkeelle jäävä nainen joutuu kohtaamaan totuuden pienestä nettoeläkkeestään. Mikäli kulutustottumukset säilyvät samoina, ongelmia on luvassa, Leila Simonen sanoo.

Kynnys lähteä pankinjohtajan puheille voi muodostua ylitsepääsemättömäksi. Pikavippi tarjoaa tällaisessa tilanteessa näennäisesti helpon ratkaisun.

− Hyvän ihmisen maine ostetaan kalliilla rahalla. Samalla velkaantumisesta on häpeällistä puhua.

Simonen kannustaa naisia kehittämään itsetuntemustaan. Kaikkia ei tarvitse miellyttää eikä kulisseja ylläpitää. Esimerkiksi hyvän isovanhemmuuden mittari ei ole se, että hukuttaa lapsenlapset lahjoihin.

− Raha on ollut pitkään tabu, mutta myös muutosta on näkyvissä. Minut on pysäytetty lukemattomat kerrat kadulla. Ihmisillä on tarve puhua taloudellisesta tilanteestaan.

Studio55/Jenni Kokkonen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.