Mainos

Uudet, helppokäyttöisemmät verenohennuslääkkeet – Kela ei ensisijaisesti korvaa

Studio55.fi -ohjelmassa vierailleen professori Pekka Raatikaisen mukaan 30 prosenttia verenohennuslääkitystä tarvitsevista ei syö lääkkeitä. Osaltaan tämä johtuu siitä, että yleisin lääke on hyvin vaikeakäyttöinen. 

Kardiologian ja sisätautien erikoislääkäri, professori Pekka Raatikainen kertoo, että verenohennuslääkkeitä eli antikoagulantteja tarvitsevat muun muassa potilaat, joilla on tukostaipumus, tai jotka ovat käyneet sydänleikkauksessa ja saaneet tekoläpän.

Erityisesti verenohennuslääkitystä tarvitsevat kuitenkin he, joilla on eteisvärinää.

– Eteisvärinä on rytmihäiriö, joka aiheuttaa sen, että sydämen eteinen värisee, eikä pumppaa silloin verta, kertoo Raatikainen.

Varfariini, kauppanimeltään Marevan, on yleinen verenohennuslääke. Raatikaisen mukaan tätä lääkettä saa korvattavana Suomessa 160 000 ihmistä. Raatikaisen mukaan 30 prosenttia sellaisista ihmisistä, jotka tarvitsisivat lääkitystä, eivät kuitenkaan saa sitä.

– Osaksi tämä johtuu siitä, että verenohennus tällä lääkkeellä on ollut vaikea toteuttaa. Lääkitys edellyttää sitä, että potilas käy verikokeissa säännöllisesti. (Lääkkeellä) on paljon yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa. Potilas ei ole sitten halukas (lääkitykseen) ja lääkäri on myöskin helposti antanut periksi, ettei lähdetäkään hoitamaan, kertoo Raatikainen.

Nyt markkinoille on kuitenkin tullut uusia verenohennuslääkkeitä, niin sanottuja suoria antikoagualantteja, joiden käyttö on helpompaa.

– Niiden (lääkkeiden) aikana ei tarvitse käydä säännöllisesti verikokeissa, ja niillä on vähemmän yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, sanoo Raatikainen.

Uusien lääkkeiden käyttö on kuitenkin hankalaa lääkekorvattavuuden kannalta.

– Kela edellyttää, että potilaat ensin kokeilisivat vanhaa varfariini-hoitoa. Jos se ei toimi, niin sitten vasta saisi käyttää näitä uusia suoria lääkkeitä.

Raatikainen arvelee, että syynä tähän ovat säästötarpeet lääkekustannuksissa. Uudet lääkkeet ovat huomattavasti kalliimpia kuin vanhat.

Kokonaiskustannukset huomioon ottaen uudet lääkkeet eivät kuitenkaan tule Raatikaisen mukaan vanhaa kalliimmaksi. Vanha lääke edellyttää jatkuvaa kokeissa käyntiä, mikä tuo huomattavia lisäkustannuksia.

Missä tapauksessa uudet verenohennuslääkkeet eivät sovi potilaalle? Katso Raatikaisen haastattelu kokonaan!

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.