Työpaikkakiusattu kertoo: Jouduin psykiatriseen hoitoon

Heikki Dillström tietää, millaista on olla työpaikkakiusaamisen uhri. Työtoverin häikäilemätön käytös johti siihen, että Dillström hakeutui psykiatriseen hoitoon ja joutui masennuslääkitykselle. Piina loppui vasta kun hänet irtisanottiin sairauspoissaolojen vuoksi. Nyt mies on toipunut kiusaamisesta ja odottaa innolla vuodenvaihteessa alkavaa uutta työtä.

Heikki Dillström aloitti työt eräällä tehtaalla vuonna 1997. Vuoden 2001 yrityskaupan yhteydessä henkilöstö siirtyi uuden esimiehen alaisuuteen. Muodostettiin tiimi, jossa työskenteli Dillströmin kaksi vanhaa työtoveria sekä yksi uusi henkilö toisesta yksiköstä.

– Ihmettelimme sitä, että hän oli tiiminsä ainoa jäsen, joka siirtyi uudelle yritykselle, Dillström kertoo.

Heti siirron jälkeen kyseinen henkilö ryhtyi kiusaamaan erästä tiimin jäsentä. Kiusaaminen ilmeni töiden hankaloittamisena, perättömien juorujen levittelynä työpaikalla sekä muiden työaikojen ja sairauslomien kyttäämisenä ja niiden vääristeltynä raportoimisena esimiehelle. Dillström puolusti kiusattua ja ilmoitti kiusaamisesta esimiehelleen, mutta se ei auttanut.

– Kiusaaja käytti hyväkseen ulkoistuskaupan jälkeistä tilannetta, jossa tiimillämme ei ollut paikallista esimiestä. Esimiehemme istui yli 600 kilometrin päässä työpaikastamme ja kävi paikalla pari kertaa vuodessa. Kiusaamisen johdosta työtoverini haki itse siirtoa toisiin tehtäviin, kun ei jaksanut tilannetta enää.

Kiusaaminen päättyi irtisanomiseen

Kun Dillström valittiin luottamistehtävään YT-valtuutetuksi loppuvuonna 2002, hän joutui kiusaamisen kohteeksi. Kiusaaja väitti, että luottamustoimien hoitaminen sekä kaikkien tiimin jäsenten sairauslomat olivat "työstä lintsaamista", ja kiusaaja muisti raportoida näistä lintsaamisista myös esimiehelle.

– Yritin olla huomioimatta kiusaajan huonoa käytöstä ja unohtaa kaikki hänen asiattomat tekonsa. Ilmoitin esimiehelle useita kertoja asiattomasta käyttäytymisestä ja työni häirinnästä. Ilmoitin kiusaamisestani myös kahdelle eri työterveyshuollon lääkäreille.

Dillström oli sairauslomalla kiusaamisesta johtuvan masennuksen vuoksi puolentoista vuoden aikana neljä kuukautta. Kiusaajan kanssa tilannetta selviteltiin palaverissa, johon kiusaaja ja esimies osallistuivat puhelimitse.

– Esimies antoi kiusaajan haukkua minut pystyyn, etten auta häntä missään asioissa ja että olen yhteistyökyvytön. Palaveri päättyi tuloksettomana.

Kiusaamista jatkui puolitoista vuotta ja se päättyi Dillströmin irtisanomiseen vuonna 2004. Syyksi kerrottiin se, että Dillström oli ollut sairastelun vuoksi liikaa pois töistä. Helsingin hovioikeus päätti, että irtisanominen oli laillinen, mutta päätöksestä ei oltu yksimielisiä.

"Kiusaaminen on liian usein vaiettu asia"

Tapahtuneen jälkeen Dillström alkoi kirjoittaa tilanteestaan ja tuntemuksistaan Suomi24-keskustelupalstalla.

– Siellä tapasin erään toisen kiusatun, jolla oli syntynyt ajatus oman foorumin perustamisesta työpaikkakiusatuille. Vastaavaa sivustoa ei ollut vielä olemassa. Hän oli ottanut yhteyttä erääseen palveluntarjoajaan ja saanut tunnukset foorumiin, mutta koska hänen oma tilanteensa oli vaikea, hän pyysi minua ottamaan foorumin ylläpidon hoitaakseni.

Foorumin tehtävänä on toimia tiedon lähteenä ja kertomusten kautta tukena kaikille kiusatuille, ettei kukaan ei olisi yksin tilanteensa kanssa. Dillström kehottaa kiusattuja hakemaan tietoa asiasta internetistä.

– Kiusaaminen on liian usein vaiettu asia, ja kiusattu syyllistää itseään monesti turhaan. Kiusaajalle ei kelpaa, vaikka kiusattu muuttaisi itsensä millaiseksi tahansa. Kiusaaja löytää huomautettavaa, moitittavaa ja vikoja kiusatusta joka tapauksessa. Mikäli kiusaaja ei näitä löydä, hän keksii niitä, Dillström tietää.

Tällä hetkellä Dillström on työtön, mutta hän aloittaa työt uudella työnantajalla vuoden vaihteessa. Hän oli kiusaamisen jälkeen kahdessa työpaikassa, joissa kaikki sujui hyvin. Hän sai lisää varmuutta sekä uskoa siihen, ettei kaikilla työpaikoilla ole yhtä huono ilmapiiri.

Lisätietoa ja vertaistukea saat osoitteista tyopaikkakiusatut.net sekä työpaikkakiusattujen Facebook-ryhmästä.

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat