Eläkkeellä oloaika on pidentynyt vuosikymmenien varrella reilusti, sillä nykyään eläkkeellä saatetaan olla jopa 40 vuotta. Kyseessä on niin pitkä aika, että siihen mahtuu paljon muutoksia. Tämän vuoksi esimerkiksi taloustilanteen ja terveyden muutoksiin kannattaa varautua hyvissä ajoin.
Tapiolan hankejohtaja Niina Metsämäki tietää, että usein talousasioissa ihmisten suunnitelma rajoittuu ainoastaan eläkeajan alkuun, vaikka suunnitelmaa pitäisi päivittää tasaisin väliajoin. Taloustilanne saattaa muuttua vaikkapa yllättävien terveydenhuoltomenojen myötä.
– Esimerkiksi ensimmäiset kymmenen vuotta eläkeläinen saattaa olla hyväkuntoinen, mutta kunto voi yhtäkkiä huonontua, Metsämäki toteaa.
Tapiola teetti vuoden 2007 keväällä tutkimuksen, jossa haastateltiin sataa yli 55-vuotiasta suomalaista. Eläkkeelle jäämisessä pelotti se, että jossain vaiheessa ei pystytä enää määräämään itse omasta elämästä.
– Vastaajat toivoivat pysyvänsä terveinä ja kuolevansa saappaat jalassa, jotta heidän ei tarvitsisi olla muiden vaivana. Itsemääräämisoikeuden ja oman elämänhallinnan säilyttäminen ovat ihan olennaisia asioita.
70 tuntia sauvakävelyä täyttämään kalenteria?
Vastauksista kävi myös ilmi, ettei ole olemassa stereotyyppiä eläkkeelle jäävästä suomalaisesta. Osa oli täysin valmis siirtymään pois työelämästä, kun osa taas olisi mielellään vielä jatkanut työntekoa. Toiset taas jäähdyttelivät osa-aikaeläkkeellä.
– Osa oli mielissään siitä, ettei ollut enää aamuherätyksiä, mutta jotkut pelkäsivät järkevän keskusteluseuran puutetta. Joillekin oli vaikeaa jäädä eläkkeelle, sillä työ oli ollut elämäntapa.
Metsämäki kertoo esimerkkinä myös eräästä eläkkeelle jääneestä toimitusjohtajasta, jonka oli aluksi vaikea sopeutua joutenoloon. 70-tuntisia työviikkoja painaneelle vapaa-ajan määrä oli liian suuri.
– Hän sanoi, ettei hän voi sauvakävellä sitä koko aikaa, mikä jäi vapaaksi. Reilun puolen vuoden kuluttua arki oli kuitenkin asettunut ja eläkkeelläkin oli löytynyt rutkasti mielekästä tekemistä – aikaa kaikelle sellaiselle, mikä työelämässä ollessa oli jäänyt tekemättä.
Uusimmat
-
19:50
EU-maat sopuun Venäjän jäädyttyjen varojen kohtalosta
-
19:47
Stubb: En näe valuvikaa suomalaisessa tiedustelussa
-
19:38
Asiantuntijat huolestuivat lainrikkomuksista vanhustenpalveluissa: "Todella huono tilanne"
-
19:30
Pankit tahkoavat huipputuloksia asuntovelallisten kustannuksella – näin suuren korkoon on syytä varautua
-
19:30
Windows95manin viisuesityksessä elintärkeässä roolissa on yllättävä henkilö: "Yksi tehtävistäni on kriittisten alueiden peittely"
-
19:27
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut kansanedustaja Lintilä: "Alkoi savun haju olemaan voimakkaampi ku pääsiäiskokolla"
-
19:15
Tapparan kultajoukkueessa käy kato – lisää pelaajia suuntaa muille maille
-
19:12
Maraboun suklaalevyjä vedetään myynnistä
-
19:05
Grease-tähti Susan Buckner on kuollut
-
19:01
Miksi helatorstaita vietetään?
-
18:45
Luokkatovereitaan ampunut tutki kouluampumisia kuukausia – lähisukulainen teki pysäyttävän havainnon tekoaamuna
-
18:24
Ott Tänakilta vaaditaan superonnistumista, mutta pelko on puserossa – "Töitä on edessä"
-
18:14
Nasan pysäyttävä video näyttää, miltä tuntuu matkata mustan aukon sisälle
-
18:06
Toimittajalta paljastus kulisseista: Näin Euroviisujen mediatilassa reagoitiin Windows95manin esitykseen
-
17:47
Suomessa ennätysmäärä äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia
-
17:36
Skandaali muhi Cat Catin viisuhitissä – paljastavat vihdoin totuuden: "Yle ei halunnut meitä Euroviisuihin"
-
17:33
Virossa repesi sanasota Pauligin kahvipaketista
-
17:25
Mikael Granlund saapui Leijoniin ja pisti heti merkille Konsta Heleniuksen – "Jotain samaa kuin mitä minussa oli"
-
17:23
Viro kutsuu Venäjän suurlähetystön johdon kuultavaksi: "GPS-häirinnällä vakavia vaikutuksia lentoliikenteeseen"
-
17:10
Hilary Duffin neljäs lapsi on syntynyt – jakoi hellyttävät kuvat pienokaisesta
-
Lataa lisää