Tuijan äidin kaksi viimeistä elinvuotta likaisissa vaipoissa sängyssä – paleli pakkasessa ennen kuolemaa

Tuijan* äiti joutui terveyskeskuksen vuodeosastolle 76-vuotiaana. Nivelreumatismia sairastava vanhus oli muuten perusterve ja liikkui omilla jaloillaan, mutta kodin ylläpito kävi liian raskaaksi, eikä vanhainkodissa ollut hänelle paikkaa.

– Terveyskeskukseen mentyä kului vain syystalvi, niin äiti oli jo pyörätuolissa, Tuija kertoo nyt.

Ensin äiti alkoi sairastella paljon. Hänelle määrättiin lääkkeitä, minkä myötä ennen virkeä mummo muuttui sekavaksi.

– Proviisori-veljeni päätti tarkastaa annostukset. Hän sanoi heti, että eihän tällaista lääkemäärää tarvitse! Jokaiseen pieneenkin vaivaan oli oma troppinsa. Onneksemme henkilökunta myöntyi ammattilaisen edessä.

Televisio ja puhelin ärsyttivät hoitajia

Koska äiti ei päässyt liikkumaan sängystään, lapset halusivat viedä hänelle seuraksi oman television sängyn viereen. Huoneessa jo ennestään ollutta tv:tä henkilökunta aukaisi harvoin. Siitä ei myöskään pystynyt vaihtamaan kanavia, koska kaukosäädin puuttui.

– Voi, mikä taistelu siitä television ostosta syntyi! Henkilökunta ei olisi millään halunnut antaa lupaa, koska heidän mukaansa vastaanotin olisi hoitotoimenpiteiden tiellä. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin tahtomme läpi.

Tuijalla ja neljällä sisaruksella oli myös tapana soittaa äidille joka päivä, kukin vuorollaan. Äiti ei tiennyt sovitusta soittoringistä, mutta ilahtui aina jokaisesta yhteydenotosta valtavasti.

– Hän selitti aina innoissaan, kuinka se ja se oli soittanut.

Henkilökunta ei olisi suvainnut tätäkään.

– Koska huoneessa ei ollut puhelinta, he joutuivat viemään sen muualta äidin huoneeseen ja kytkemään pistorasiaan. Luulen, että äiti joutui epäsuosioon ja hankalan potilaan maineeseen, "kun ne omaiset joka päivä soittelevat". He vastailivat meille omaisillekin aina hyvin tylysti, Tuija sanoo.

Soitti turhaan kelloa

Kun äidin kunto meni niin huonoksi, että hänen liikuttelemiseensa olisi tarvittu kahta hoitajaa, syömään ja vessaan kuljettaminen lopetettiin. Vanhus jäi täysin vuoteen omaksi.

– Äiti oli itse hyvin vaatimaton ja pelokas eikä pitänyt puoliaan. Hän ei kuulemma uskaltanut soittaa kelloa, koska hoitajat suuttuivat, jos heitä häirittiin, Tuija kertoo.

Se koitui kohtaloksi eräänä sunnuntaina.

– Osastolla oli kai vain kaksi hoitajaa. Äidille tuli iso hätä, ja hän soitti soittamistaan kelloa päästäkseen vessaan. Lopulta hoitaja tuli sanomaan, että tehkää vaippaan, ei ehditä auttamaan.

Kun Tuijan äiti oli maannut pitkään likaisissa vaipoissa ja haju oli hirveä, hän alkoi soittaa kelloa uudestaan. Hoitaja tuli kuin tulikin paikalle – avaamaan ikkunan. Auki se jäikin: ulkona oli helmikuu ja pakkasta, mutta palelevan äidin kellonsoittoihin ei enää vastattu.

Yhteys ylilääkäriin

Tuijan veli vaimoineen sattui vierailulle juuri tuolloin.

– Kun he astuivat huoneeseen, se oli kylmä kuin hollitalli. Veli sulki ikkunan välittömästi ja ryntäsi hakemaan hoitajia. Hän kysyi, mitä tämä oikein tarkoittaa – tällä tavalla palellutetaan ihmisiä tuntikausia?

Kaksi hoitajaa pahoitteli asiaa ja siivosi viimein vaipat. Veli ei jättänyt asiaa siihen: hän soitti seuraavana päivänä ylihoitajalle kysyäkseen, miten tämä on mahdollista. Kun ylihoitajalta ei tullut vastakaikua, hän soitti ylilääkärille.

– Ylilääkäri lupasi selvittää asian. Kuulemma tavallisesti näin ei pääse käymään. Hoitajat olivat selittäneet, että "kun hän myötäänsä soittaa" – no totta kai soittaa, jos ikkuna jätetään auki! Sitä paitsi, tiesiväthän hoitajat likaisista vaipoista. Ilmeisesti sitä ei pidetty tärkeänä tai kiireellisenä asiana, Tuija huomauttaa.

– Sitäkin ihmettelen, kuinka kiire heillä on oikeasti voinut olla, kun veljeni mennessä hakemaan hoitajia ainakin yksi oli täysin vapaana.

Keuhkokuume vei parissa päivässä

Pari päivää tapauksen jälkeen toinen veli soitti Tuijalle ja muille sisaruksille.

– Hän sanoi, että alkakaa tulla tänne, äiti on todella huonona. Jo sunnuntaina häirinnyt yskä oli pahentunut keuhkokuumeeksi.

Kaikki viisi sisarusta ehtivät äidin rinnalle.

– Kun viimeinenkin sisko pääsi lentokentältä paikalle, äiti huokaisi ja veti henkeä viimeisen kerran.

Henkilökunta pahoitteli jälkeenpäin

Heti kuoleman jälkeen hoitajat pahoittelivat "väärinkäsitystä". Seuraavana päivänä soitti ylilääkäri ja kertoi olevansa pahoillaan.

– Inhimillisestä erehdyksestä ja resurssipulasta hän puhui, emmekä me alkaneet sen enempää rähjäämään – keuhkokuume vie vanhan ihmisen hyvinkin nopeasti. Mutta kun se kävi niin pian tuon pakkaspäivän jälkeen, niin totta kai sitä miettii, olisiko elinpäiviä ollut enemmän, jos joku olisi sulkenut ikkunan aikaisemmin, Tuija sanoo.

– Kaiken kaikkiaan minulla ei jäänyt paikasta hyvää sanottavaa. Siellä pidettiin ihmistä ihan miten sattuu. Mitään ylimääräistä vaivaa ei saanut olla perushoidon lisäksi.

Tulevat vanhukset osaavat pitää puolensa?

Tuijaa pelottaa, miltä oma vanhuus aikanaan näyttää.

– Jos saisi jotain sukanvarteen, niin voisi ostaa rahalla apua. Päivät ovat varmasti pitkät pötköttää yksinään.

Omaisia Tuija ei halua syyllistää.

– Kun asutaan satojen kilometrien päässä toisista, on käytännössä mahdotonta vierailla kauhean usein. Yksi reissu vaatii tuntikausien junalla matkustamista tai autolla ajoa. Vanhus ei pitkään jaksa seurustella, joten hotelliyön jälkeen käydään ehkä toisen kerran pikaisesti tervehtimässä, ja taas ajetaan satoja kilometrejä takaisin kotiin.

– Nyt hoidettavina on vielä äitini kaltaisia, sodan nähneitä sukupolvia. Eivät he osaa pitää puoliaan, vaan tarvitsevat siihen omaisia. Kun minun ikäluokkani joutuu hoitoon, osaamme varmasti olla paljon pirullisempia.

* Haastateltavan nimi muutettu.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com ja Lehtikuva

Oletko todistanut epäkohtia vanhustenhoidossa? Kerro kokemuksesi

Tällaista on vanhustenhoito hoitajan silmin: Toivon, etten itse joudu hoidettavaksi

Lukijat kertovat: Vanhus pestiin WC-pöntön päällä, toinen potilas tappoi isän, mummo sidottiin vuodeksi sänkyyn...

Kuin scifi-leffasta – tämäkö meitä kaikkia odottaa tulevaisuudessa?

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.