Mainos

"Tony Halme ei ollut julkisuuskuvansa mukainen testosteronihirviö"

Kirjailija Seppo Porvali, edesmenneen Halmeen ystävä vuosien takaa, paljastaa ensi kesänä ilmestyvässä kirjassa ristiriitaisen hahmon inhimillisen puolen.

Tony Halmeen kesken jäänyt kirja Testamentti näkee päivänvalon ensi kesänä. Edesmenneen nyrkkeilijän ja Perussuomalaisten kansanedustajan teos ei jää päähenkilön menehtymisen myötä pölyttymään kaapinpohjalle.

− Kustantaja antoi pari mapillista aineistoa ja pyysi minua saattamaan työn loppuun. Haastattelin kirjaa varten useita henkilöitä ja tarkistin asioita muun muassa Tonyn sukulaisilta, kirjailija Seppo Porvali kertoo raakavedosvaiheeseen edenneestä teoksesta.

Nyrkkeilypiireistä Halmeen tuntenut Porvali ei epäillyt tarttua toimeen. Hän haluaa korostaa teoksessa Halmeen inhimillistä puolta.

− Tuon esiin Tonyn sellaisena kuin hän oli ihmisenä julkisen kuvan takana. Tutkin, mikä ajoi hänet tähän traagiseen tapahtumaan, Porvali painottaa.

Vastakkain Tonyn kanssa

Porvali nyrkkeili nuorempana itsekin aktiivisesti. Hän treenasi Tom Sjöbergin King's Tallissa, jossa hän tutustui Halmeeseen.

− Sisälle astui mies, joka täytti koko oviaukon. Tony tuli reilusti moikkaamaan kaikkia, Porvali muistelee ensikohtaamista.

Porvali sparrasi oman treenaamisensa ohella ammattinyrkkeilijöitä. Erään kerran Halme valitti salilla, ettei kukaan uskalla sparrata häntä. Porvali tuumasi, että vanhan kehäraakin sopii uhrautua.

− Tony joko löi täysillä tai ei lyönyt ollenkaan. Sain hirveän hejarin suoraan poskipäihin ja tuuperruin maahan, Porvali kertaa hetkeä, jolloin hän päätyi 46-vuotiaana ensimmäistä kertaa kanveesiin.

Ihmisten kieroilu satutti

Porvali ja Halme olivat keskenään hyvää pataa sekä ennen että jälkeen kyseisen skenaarion. Kirjailijaa harmittaa yksipuolinen kuva, mitä Halmeesta julkisuudessa viljeltiin.

− Toisin kuin moni luulee, Tony ennemmin masentui kuin suuttui ihmisten kieroilusta. Hän ei kuitenkaan halunnut käyttää voimiaan toisten murskaamiseen.

Lähipiiri tunsi Halmeen sekä lapsi- että eläinrakkaana miehenä. Yksi Halmeen elämän suurimmista vastoinkäymisistä olikin se, ettei hän saanut kaipaamaansa perhettä.

− Hän halusi kovasti omaa lasta. Pettymys oli suuri, kun unelma ei käynyt toteen, Porvali sanoo.

Kirjailijan mukaan lapset ja eläimet ottivat Halmeen silminnähden avoimesti vastaan. Lasten silmissä isokokoinen tatuoitu nyrkkeilijä oli mukava mies, joka leikki heidän kanssaan.

− Tony vietti aikaa isoveljensä lapsien kanssa sekä kävi muun muassa koulukodeissa järjestämässä leikkimielisiä painimatseja.

Alkoholi auttoi hermoihin

Halmeen viimeiset vaiheet piirtyivät julkisuuteen värikkäiden otsikoiden muodossa.

− Tonylla oli lääkeriippuvuus. Niin hullulta kuin se kuulostaa, tietty määrä alkoholia auttoi hänen hermoihinsa. Hän joi lähinnä olutta ja lonkeroa. Täysin selvin päin hän tuli hermostuneeksi, Porvali sanoo.

Porvalin mukaan Halme lähti niin sanottuihin suihkuseurapiireihin ilmaisen viinan houkuttamana. Pohjimmiltaan Halme kuitenkin tarttui pulloon varsin inhimillisistä syistä.

− Loppuvaiheessa Tony oli jo varsin erakoitunut. Hän pääsi juhlien avulla pois neljän seinän sisältä.

Studio55/Jenni Kokkonen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.