Mainos

Toisenlaisia tarinoita vanhustenhoidosta: "Hoito oli viiden tähden hotellin luokkaa"

Hoivakotikohu saa jatkoa illan 45 minuuttia-ohjelmassa, ja myös Studio55.fin kysely vanhustenhuollosta poiki lukuisia yhteydenottoja pettyneiltä omaisilta. Mukaan mahtui kuitenkin myös myönteisiä kertomuksia hyvästä hoidosta.

Lukuisten kauhukertomusten keskellä on syytä pitää mielessä, että Suomesta löytyy myös hyvää vanhustenhoitoa. Tässä poimintoja positiivisista kokemuksista!

Kuin viiden tähden hotellissa

"Vanhukseni asuivat autetussa palveluasumisessa Porissa. Hoito oli riittävän hyvin järjestetty. Virikkeitä oli paljon, jos vain vanhus suostui osallistumaan. Ruoka oli hyvää. Asukkaat saunotettiin tai kylvetettiin kerran viikossa.

Äitiäni ehdittiin syöttää myös sänkyyn sairauden sitä vaatiessa. Hoito oli viiden tähden hotellin luokkaa. Ainoastaan hoitajat olivat kovilla resurssipulan vuoksi, mutta he pyrkivät aina saman tasoiseen palveluun siitä huolimatta."

Tarulinna

"Minulla on onnekseni ja erityisesti äitini onneksi toisenlaisia kokemuksia vanhustenhoidosta. Äitini sairastaa Alzheimerin tautia ja on ollut hoitokodissa Imatralla jo yli kaksi vuotta.

Hoitohenkilökunta on erittäin ystävällistä ja sydämellistä, heillä on halua ja aikaa ottaa vanhukset huomioon; pitää kädestä, halata, jutella ja auttaa monin tavoin."

Onnekas omainen

Kiloja on alkanut kertyä

"Minulla on hyviä kokemuksia loviisalaisesta vanhainkodista. 90-vuotias äitini sai paikan kolme vuotta sitten, eikä minulla ole mitään ikävää kerrottavaa tältä ajalta.

Saunassa käydään kerran viikossa pesettäjän kanssa. Ruoka maistuu niin hyvin, että on kiloja alkanut kertyä. Äitini osaa äksyillä hoitajille, mutta siitä huolimatta en ole havainnut hoitajien toiminnassa moitittavaa.

Voin nukkua yöni rauhassa kun tiedän, että äitini on hyvässä hoidossa. Apu on lähellä kellon ympäri. Ymmärrän sen, ettei hoitajat ehdi joka päivä viemään ulos. Täytyy omaisillekin jättää jotain tehtäviä."

Ahti

Olimme kuin yhtä perhettä

"Työskentelin pitkään julkisella puolella noin 70 paikan palvelutalossa. Aamut olivat todella kiireisiä, sillä pesimme, vaihdoimme vaipat, puimme ja nostimme istumaan ne asukkaat, jotka olivat vuodepotilaita mutta kuitenkin niin hyväkuntoisia, että jaksoivat istua. Jokainen asukas pääsi vähintään kerran viikossa suihkuun, ja tästä pidettiin tarkkaa tilastoa.

Ruokaa oli asukkaille kyllin, ja he saivat lisää jos sitä pyysivät. Kahvia ja pullaa tai muuta herkkua oli joka päivä. Päiväkahvien jälkeen veimme asukkaita vessoihin ja vaihdoimme vaippoja, jos oli tarvetta.

Päivällä oli myös aikaa rupatella vanhusten kanssa. Yleensä kylläkin vanhukset halusivat takaisin sänkyyn ruokalevolle, jonne me tietenkin veimme heidät heidän toiveiden mukaan.

Päivällä myös järjestettiin viriketoimintaa, oli bingoa, lukuhetkeä, jumppaamista, vanhojen muistelua yms. Illalla alkoi jälleen kiire kun veimme kaikki vessaan, pesimme, vaihdoimme vaipat ja puimme yöpuvut. Ne, jotka olivat kovinkin likaisia ruuasta tai pissasta, saivat vartalosuihkun.

Joka aamu toivotimme hyvää huomenta ja iltaisin kauniita unia. Halasimme ja pidimme vanhuksia kädestä kiinni. Olimme perhe, hoitajat olivat asukkaan läheisiä. Kohtelimme vanhuksia arvokkaasti ja olimme avoimia heille. Kuuntelimme heidän toiveita, ja pyrimme toteuttamaan ne niin hyvin kuin mahdollista."

Hyviä kokemuksia

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.