"Tietokoneet osasyy ihmisten syrjäytymiseen"

Leivän lisäksi Pelastusarmeija tarjoaa sielunhoitoa sitä tarvitseville. Heikon taloudellisen tilanteen keskellä keskustelu ymmärtäväisen ihmisen kanssa tulee monelle tarpeeseen.

Gun-Viv Glad-Jungner on työskennellyt Pelastusarmeijan avustavana sosiaalisihteerinä vuodesta 2003. Aikaisemmin hän toimi organisaation muissa sisäisissä tehtävissä. Tiettyä työtehtävää naisella ei ole, sillä apua tarvitaan nyt monessa paikassa.

− Teen käytännön työtä ihmisten keskellä pääkaupunkiseudulla. Työnkuvaani kuuluu muun muassa päiväkotityötä, kesäisin vähävaraisten lasten leirejä sekä hallinnollista työtä, Glad-Jungner kertoo.

Leipäjakelu on yksi Pelastusarmeijan apukeinoista. Toimipisteet saavat leivät lahjoituksina kaupoilta.

− Leipää jonottaa päivittäin jopa 500, ja kaikki saavat omansa. Tietenkin niin kauan kuin tavaraa riittää, Glad-Jungner sanoo.

Jokaista apua hakevaa pyritään auttamaan, mutta resurssit eivät yksinkertaisesti riitä kaikkeen tarvittavaan.

− Taloustilanne on tällä hetkellä aivan järkyttävä, ja ihmiset ovat moniongelmaisia.

Ongelmien kirjo on laaja, vaihdellen päihdevaikeuksista asunnottomuuteen ja perheväkivaltaan.

− Kaikkea löytyy, tiivistää Glad-Jungner.

Yksinäisyys ja syrjäytyneisyys vaivaavat useita

Pelastusarmeijan avustustoimistosta moni hakee tukea elämän alamäkiin. Ruuan, henkisen avun ja joskus taloudellisenkin avustuksen tarpeessa on 100−150 ihmistä päivässä.

− Jokaisen asiakkaan elämäntilanne kartoitetaan perusteellisesti, Glad-Jungner kertoo.

Varsinkin vanhukset jäävät arkielämässä usein yksin.

− Useat eläkeläiset ovat yksinäisiä ja syrjäytyneet muusta yhteisöstä.

Glad-Jungnerin mukaan heikossa asemassa ovat myös yksinhuoltajat lapsineen.

− Yksinhuoltajat ovat yksin vastuussa koko perheestä, ja siten lähes kaikesta muustakin.

Taloudellisen kriisin kourissa henkisen tuen antaminen onkin kasvanut Pelastusarmeijan suurimmaksi haasteeksi.

"Maailmasta tulossa keinotekoinen"

Gun-Viv Glad-Jungner korostaa yhteiselon merkitystä jokapäiväisessä elämässä. Ihmiset sosialisoivat yhä useammin internetissä reaalimaailman sijaan.

− Pelkkä tietokoneella istuminen ja pelaaminen ovat osasyitä ihmisten syrjäytymiseen ja pahaan oloon.

Glad-Jungneria huolettaa, että maailma on tietokoneiden kehittymisen myötä muuttumassa keinotekoisemmaksi.

− Ihmisistä on tulossa niin sanottuja virtuaali-ihmisiä.

Toisen kunnioittaminen on perusarvo

Vaikka taloustilanne huolettaa monia, Glad-Jungner kehottaa positiivisuuteen.

− Jokaisen pitäisi tarkkailla laajemmin omaa elämäänsä, ja olla kiitollinen siitä.

Toisten ihmisten kunnioittaminen lukeutuu Pelastusarmeijan perusarvoihin.

− Jokaisen on syytä miettiä, voisiko antaa omastaan pois toista varten. Yhteiskuntamme ei ole oikeudenmukainen vähäosaisempia kohtaan, Gun-Viv Glad-Jungner päättää.

Studio55/Pihla Hakala

Lue myös:

    Uusimmat